Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Oletko kuullut Myrskyluodon Maijan tai Oopperan kummituksen uruilla soitettuna? Muun muassa nämä kappaleet on mahdollista kuulla Marko Hakanpään nettiurkukonsertissa Mikaelinseurakunnassa lauantaina 13.2. klo 18.
9.2.2021 18.30
Poikkeusvuonna kirkon merkitys nousi ja jäsenmäärä tasaantui, mutta perhejuhlia siirrettiin. Tämä selviää Turun alueellisen keskusrekisterin välittämistä kirkon tilastotiedoista vuodelta 2020.
5.2.2021 15.18
Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla. Keräys alkaa 7.2.2021.
4.2.2021 09.32
Turun arkkihiippakunnan uusi piispa Mari Leppänen vihitään virkaansa Turun tuomiokirkossa sunnuntaina 7. helmikuuta. Juhlapäivään voi osallistua verkossa sekä television ja radion äärellä.
3.2.2021 14.29
Monena vuonna olemme lukeneet negatiivisia uutisia kirkon jäsenkehityksestä, mutta Mikaelissa olemme kasvu-uralla. Mikaelinseurakuntaan kuului vuoden päättyessä 20 477 seurakuntalaisesta. Luku on kasvanut edellisvuodesta lähes 400 uudella seurakuntalaisella. Seurakunnan jäsenmäärän kasvu selittyy 20-29 vuotiaiden seurakuntalaisten kasvaneella määrällä.
3.2.2021 14.24
Turun arkkihiippakunnan piispan Kaarlo Kallialan lähtömessun voi katsoa sunnuntaina 31.1. klo 10 virtuaalikirkossa osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi. Messu lähetetään myös Turun tuomiokirkkoseurakunnan Facebookissa. Osallistu Turun tuomiokirkon messuun kotoa käsin!
29.1.2021 15.43
Noin tuhat aikuista käy Suomessa vuosittain aikuisrippikoulun, joka tutustuttaa kristinuskoon ja seurakunnan toimintaan. Turussa aikuisrippikoululaisia on vuosittain viitisenkymmentä.
29.1.2021 12.59
Yhteinen kirkkovaltuusto valitsi torstaina kaksivuotiskaudeksi 2021-22 päättäjiä kirkkovaltuuston johtoon ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi, jäseniksi ja varajäseniksi. Myös diakonia- ja sielunhoitotyön johtokunta, kasvatustyön johtokunta ja kiinteistöjohtokunta saivat jäsenistön.
28.1.2021 20.11
Kaarinan seurakunta on päättänyt luovuttaa kirkkosalinsa Kaarinan kaupungin koronarokotuskeskukseksi.
28.1.2021 13.57
Vapaaehtoistyön peruskurssilla tutustutaan Turun ja Kaarinan seurakuntien auttamistyöhön. Yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön järjestämään etäkoulutukseen on mahdollista ilmoittautua 19.2. mennessä.
27.1.2021 09.52
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä