Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Oletko kuullut Myrskyluodon Maijan tai Finlandian uruilla soitettuna? Muun muassa nämä kappaleet on mahdollista kuulla "Kaunista ja iloista musiikkia syksyyn" -urkukonserttissa Mikaelinkirkossa torstaina 29.10. klo 18.
26.10.2020 16.20
Tarinatuokiot isänpäivänä Kakskerran kirkossa 8.11.2020
26.10.2020 14.17
KIrkon oman ympäristöjärjestelmä eli Kirkon ympäristödiplomi on uudistettu tukemaan kirkon tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Ympäristödiplomin punaisena lankana kulkee myös luonnon monimuotoisuuden varjeleminen.
26.10.2020 09.45
Kirkon ja kansalaisjärjestöjen tukipalvelut tarjoavat henkistä apua tietomurron aiheuttamien tunteiden ja tuntemusten käsittelemiseen. Voit ottaa yhteyttä myös oman seurakuntasi työntekijään.
25.10.2020 15.28
Suomen Pipliaseuran 2,5 vuotta kestänyt Uuden testamentin käännöstyö kreikankielisestä alkutekstistä suomeksi on valmis. Käännös on tehty virallisen käännöksen rinnalle, ei korvaamaan sitä.
21.10.2020 10.18
Tuomiorovastiksi hakeneiden paneelikeskustelu pidetään Turun tuomiokirkossa keskiviikkona 28. lokakuuta klo 18. Virkaan on kahdeksan hakijaa.
20.10.2020 16.52
Vuosittaista Asunnottomien yötä vietetään jälleen tulevana viikonloppuna eri puolilla Suomea. Tänä vuonna Asunnottomien yön teemana on ”Oma koti hurjan kallis” ja tapahtumissa muun muassa annetaan konkreettista asumis- ja velkaneuvontaa.
Kirkko Turussa ja Kaarinassa järjestää yhteistyössä eri tahojen kanssa Asunnottomien yö -tapahtuman Vanhalla Suurtorilla ja Turun tuomiokirkossa.
15.10.2020 12.43
Kirkko Turussa ja Kaarinassa suosittelee maskien käyttöä kaikille jumalanpalveluksiin, kirkollisiin toimituksiin ja muuhun seurakuntien toimintaan osallistuville.
2.10.2020 15.23
Vanhustyön Keskusliiton valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 4.-11.10.2020 teemalla ”Onni on vanheta”. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijät ovat ikäihmisten asialla ja järjestävät pienen #onnihetki-tempauksen Turun tuomiokirkon portailla tiistaina 6.10. klo 15.
2.10.2020 12.57
Turun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Miika Ahola jututtaa piispaehdokkaita Facebookiin livestriimattavassa ”Pintaa syvemmälle piispanvaaliin” -sarjassa. Turun arkkihiippakunnassa käydään piispan vaali marras-joulukuussa 2020.
30.9.2020 12.25
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä