Viikon sana

Poikkeusaikana seurakunnan papit kirjoittavat tänne hartauskirjoituksia



KEITÄ YKSINÄISIÄ SINÄ RAKASTAT?

"Sinuun ovat turvanneet isämme ennen. Sinuun he turvasivat ja pääsivät suojaan, sinua he huusivat ja saivat avun, sinuun he luottivat eivätkä pettyneet." Ps.22: 2-6

Tällä hetkellä moni on huolestunut, turvaton ja yksin. Kärsimyksen keskellä tarvitaan enemmän myötätuntoa, rakkautta ja käytännöllistä auttamista. Rakkauteen kuuluvat vastuu ja luovuus, joiden avulla etsitään uusia tapoja löytää apua tarvitsevien lähimmäisten luo. Tässä vaikeassa tilanteessa on viisautta turvautua huikeisiin Raamatun ja Jumalan kestäviin lupauksiin, joista itselleni yksi mieluisimmista tulee Pietarilta: "Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen."

Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti nöyränä aasilla Jerusalemiin, jossa ihmiset ottivat hänet riemuiten vastaan palmunoksia heiluttaen. He tajusivat, että on tuleva kuningas, Messias. Jotkut odottivat, että Jeesuksesta tulee maallinen kuningas, mutta toisin kävi: palmusunnuntaina alkoi kunnian kuninkaan alennustie. Maria oli aiemmin voidellut Jeesuksen kalliilla nardusöljyllä hänen hautaamistaan varten. Voideltu Jeesus ratsasti Jerusalemiin Jeesus kohti kuolemaa ja kärsimystä, mutta juuri niistä tuli toivon ja voiton merkki, jonka vertauskuvia palmunoksat ovat. Nykyisen epävarmuudenkin keskellä Jeesus on jokaiselle maan ihmiselle ainoa tie, totuus ja elämä.

Spitaali oli tappava tauti, ja Havaijilla spitaalisia siirrettiin kuolemaan a   utiolle Molokain saarelle. Siirtolassa kaikki tiesivät kuolevansa, ja siksi kukaan ei välittänyt muusta kuin itsestään. Tämän kaaoksen keskelle matkusti belgialainen isä Damien 1800-luvulla. Hän rakasti näitä maailman hylkäämiä spitaalisia ja palveli heidän lääkärinään, pappinaan ja haudankaivajanaan. Hänellä oli tapana sanoa heille joka viikko:
- Jumala rakastaa teitä spitaalisia.
Isä Damien taisteli kaikin voimin laumansa hoidon ja oikeuksien puolesta ja sai aikaan järjestyksen yhteisössä. Lopulta hän sairastui myös itse. Silloin eräänä aamuna herättyään hän sanoi:
- Jumala rakastaa meitä spitaalisia.
Hän kuoli spitaaliin työskenteltyään saarella 11 vuotta.

Mika Ostela, missiopastori. Seurakunnan Facebook sivulta voit löytää näytelmän, jossa Jeesus ratsastaa palmusunnuntaina ja sitten iloitsee ylösnousemuksesta opetuslastensa kanssa.





 
 

 

Ihmisen pojan tie

Suututtaa. Ihmiset eivät ymmärrä, mikä hyvä olisi. Tekevät väärin. Sanon sen.

Pelottaa. Suututin heidät. Miten minun käy? Miten kestän kivun?

Syyttelevät. Heidän kannaltaan toimin väärin, toisin kuin hyvä olisi.

Häpeän. Olen mikä olen, ja ihmiset pilkkaavat minua siitä.

Kuolen. Luovun omastani. Astun tuntemattomaan.

Iloitsen. Elän sittenkin. Ja on heitä, joiden kanssa iloita.

Lepään. Olen yhtä toisten kanssa, yhtä maailman kanssa, yhtä Jumalan kanssa.

 

Merja Auer hiljaisella viikolla
 

Kalle Toivo: Saarnateksti 29.3.2020 (5. paastonajan sunnuntai) evankeliumitekstistä (Luuk. 13:31-35)

Kärsimysten tie alkaa häämöttämään edessäpäin. Jeesuksen opetus ja ihmeteot jatkuvat, mutta askeleet vievät kohti Golgataa. Pian alkaa olla kysymys iankaikkisuudesta, elämästä, kuolemasta, lunastuksesta. Tähän väliin hyppää evankeliumissa roomalaisten tuella vallassa oleva neljännysruhtinas, Herodes Antipas. Fariseukset tulevat varoittamaan Jeesusta Herodeksen pahoista aikeista - motivaatio ei evankeliumista selviä: onko tarkoitus ajaa Jeesus alueelta pois pelon voimalla, oikeasti varoittaa vai osoittaa hänelle paikkaa? Joka tapauksessa Jeesuksen vastaus asettaa Herodeksen peloitteen oikeisiin mittasuhteisiin:

"Menkää ja sanokaa sille ketulle..." Tässä Jeesus valitsee sanansa tarkasti. Kettu on juutalaisessa kulttuurissa alhainen eläin, joka toki tunnustetaan ovelaksi, mutta joka samalla nähdään raukkamaisena ja likaisena. Ihmisen sanominen ketuksi tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että puhuja pitää kohdetta lähes merkityksettömänä ja uhkauksia turhina. Jeesus tietää, mikä on hänen tehtävänsä. Parantamisen, auttamisen ja opettamisen aika on tulossa päätökseensä. 

Jeesuksen edessä on murrosaika. Yhdentekevistä asioista hän ei näytä evankeliumitekstissä välittävän. Opetuslapsia vaivaa epätietoisuus ja epävarmuus siitä, mihin heidän opettajansa on menossa. Jopa fariseukset ovat epävarmoja siitä, mitä tälle uudelle opettajalle tapahtuu. Ja silti Jeesus sanoo: "Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani". Hän keskittyy pysyvään, ei horjuvaan. 

Nyt mekin käymme läpi yhtä merkittävää murrosaikaa. Joidenkin asiantuntijoiden odottama ja ennustama, mutta silti koko maailman yllättämä virustauti on saanut monen asian kääntymään monelta osin ylösalaisin. Meidänkin aikamme avainsanoja ovat epätietoisuus, epävarmuus ja epänormaalius. Oleelliset osa elämästä ovat joko peruttu tai poistuneet liian vaarallisina - ja silti emme täysin tiedä, mitä odotamme.  Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia, eikä asiaa helpota yhtään digitaalinen aikamme, jossa kaikki uutiset, mielipiteet, vitsit ja huhut leviävät sekunneissa. Kysymyksiin ja näihin epä- alkuisiin avainsanoihin voi kuitenkin suhtautua. Ihmisen perusluontoon taitaa kuulua se, että epä-maailmassa kaipaamme selkeitä vastauksia ja ehdottomia ohjeita. Vaikka niitä saisimmekin (ja kyllähän me saammekin, valtion, kirkon, terveydenhoitohenkilöstön, naapurin mummon ja ties kenen taholta), jää silti sielua kaivelemaan jokin. Ongelma on nimittäin siinä, että epä-maailmaan ei ole selkeitä ja yksinkertaisia ja kaikenkattavia vastauksia. On vain tapa ja mahdollisuus suhtautua epämaailmaan. 

Nähdäkseni eräs suhtautumisen tapa on kiinnittää huomio epä-maailman sijasta edelleen pysyvinä oleviin ja havaittaviin asioihin. Epätietoisuuden vastakohta on tieto ja tietoisuus. Minussa itsessäni ja ympärilläni on erittäin paljon asioita, joista olen yhä täydellisen varma ja joihin luotan täydellisesti. Minulla on edelleen nälkä, mutta minulla on edelleen ruokaa. Minä en edelleenkään pärjää Suomen keväässä paitahihasillani, mutta minullapa onkin katto pääni päällä ja villasukatkin. Epävarmuuden vastakohta on varmuus - ja luottamus. Minussa ja ympärilläni on edelleen erittäin paljon asioita, joihin luotan. Epänormaaliuden vastakohta on tietysti normaalius. Minussa ja ympärilläni on edelleen erittäin paljon normaalia. Erityisesti ympärilläni on normaaleja tunteita. Enkä usko, että ne ovat katoamassa mihinkään. Tunnen edelleen sääliä, ystävyyttä, rakkautta, kiukkua, auttamisenhalua, tylsistymistä ja kymmentä muuta asiaa. Kaikki nuo ovat edelleen käytettävissäni, ihan normaalisti. Toki epä-maailma yrittää vaikuttaa niihin, mutta voin suhtautua niihin normaalisti. Koronaviruksen myllertämässä yhteiskunnassa ja maailmassa on silti jäljellä paljon tietoa, varmuutta ja normaaliutta. Tästä tulee kuitenkin pitkä matka, prosessi, joka täytyy käydä läpi. Vaarallisin

epä-asia on vaanii nimittäin siellä, missä asioita ei enää osata, haluta tai jakseta laittaa mittasuhteisiinsa ja oikeaan järjestykseen. Kaikkein vaarallisin vaanija on epätoivo. 

Epätoivon vastakohta on tietysti toivo. Se tarkoittaa luottamusta ja uskoa siihen, että vielä joku kaunis päivä maailma on taas nytkähtänyt enemmän tiedon, varmuuden, luottamuksen ja normaaliuden puolelle. Ilman tällaista toivoa on hyvin vaikea suhtautua ongelmiin oikein. Ja tämä toivo täytyy rakentaa: omassa sisimmässään, yhdessä (älkää kokoontuko yli 10 hengellä), organisaatioissa, kirkossa, valtiossa. Epätoivon kumoaminen toivolla edellyttää yhteisiä ponnistuksia. Se edellyttää kaiken pysyvän huomaamista ja kaiken hyvän nostamista esiin. Se edellyttää sitä, että kuljemme Jeesuksen rinnalla - kaikkia epäasioita kumoten ja torjuen.

Kirkkoisä Augustinus sanoo saarnassaan seuraavaa:

 "Pahoja aikoja, huonoja aikoja me nyt elämme!" Näinhän ihmiset sanovat. Mutta kun  elämme itse hyvin, on aikakin hyvä. Mehän ne ajat teemme: kuin me olemme, niin ovat  ajatkin.

Nyt on aika opetella suhtautumaan muuttuneeseen tilanteeseen. Nyt on aika kiinnittäytyä pysyvään ja ripustautua hyvään. Nyt on aika rakentaa toivoa.

 

 

Hellyyden kaipuu 

Ikkunalaudalta katselee sisään Kaarinan kirkkoon ikoni, jonka nimi on Hellyyden Jumalanäiti. Siinä äiti ja lapsi painavat poskensa toistensa poskea vasten.

Hellyyden lisäksi äidin ja lapsen katseista välittyy surumieltä, pelkoa ja kaipausta. He elävät tässä maailmassa, jossa Eevasta ja Aatamista lähtien ihmiset kipuilevat hyvän ja pahan tiedon ristivedossa. Mikä on totta ja mikä valhetta? Miten pitäisi toimia, että kaikilla olisi hyvä? Jaksanko kantaa vastuun olemisestani ja tekemisistäni, vai arkailenko ja syyttelen toisia Eevan ja Aatamin tapaan?

Maria ja Jeesus toimivat Jumalaa ja sisintään kuunnellen, vaikka siitä seuraa ilon lisäksi myös harmia ja surua. He ovat valmiita kantamaan vastuunsa ja rohkaisevat meitä samaan.

Nuori Maria saa kuulla enkeliltä odottavansa Jumalan Poikaa. Enkeli neuvoo häntä kääntymään tukea saadakseen sukulaisensa Elisabetin puoleen. Tämä odottaa vanhalla iällä Johannes Kastajaa. Kun Elisabet näkee Marian tulevan, lapsi hänen kohdussaan hypähtää ilosta.

Paavali kuvaa ihmisen olevan ”maailman alkuvoimien orja” niin kauan kuin hän on alaikäinen. Näistä meidät vapauttaa Jumalan ja Marian lapsi. Paavalin mukaan hän ei kuitenkaan vapauta meitä aikuisiksi, vaan lapsiksi! Pääsemme orjuudesta lapsen asemaan, perillisiksi. Sydämemme huutaa Jumalalle hellästi: ”Isi!”

Kun maailma nyt hiljenee ympärillämme koronan takia, meille jää aikaa kääntyä sisäänpäin ja kuunnella tuota luottamuksen ääntä sisällämme muun hälyn sijasta.

Vaikka emme pääse toisiamme tapaamaan, nykytekniikka suo meille monia muita keinoja pitää yhteyttä toisiimme. Pienikin ystävällinen ele saattaa aiheuttaa riemun hypähdyksen toisen sisällä. Tai sitten ei. Kannattaa ottaa riski ja yrittää.


Rovasti Merja Auer Marian ilmestyspäivänä 22.3.2020

Messut ja hartaudet

Kaarinan kirkko on seurakunnan pääkirkko. Siellä toimitetaan normaalioloissa jumalanpalvelus (lähes) kaikkina pyhäpäivinä klo 10. Lähetyksen kirkkokahvit vietetään pari kertaa kaudessa seurakuntasalissa, samoin perhemessujen kahvit ja mehut, muina pyhinä juodaan usein kahvit kahviossa.

Pyhäinpäivän iltakirkossa klo 17 luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään heille kynttilöitä.

Veisumessut kerran kuussa klo 14 toteuttaa nuorisotyön tiimi yhdessä nuorten kanssa.

Kuusiston kirkossa pidetään jumalanpalvelus pari kertaa kaudessa klo 12.30 sekä itsenäisyyspäivänä ja Kaatuneiden muistopäivänä toukokuussa klo 10.

Joulu- ja pääsiäisaamuna messua vietetään Kuusistossa jo klo 7.

Poikluoman seurakuntatalolle kokoonnutaan jumalanpalvelukseen muutaman kerran vuodessa ja Littoisissa Liedon seurakunnan kanssa Tehtaankirkkoon joka kevät.

Kesäkuussa vietetään Luomakunnan sunnuntain jumalanpalvelus Linnanraunioilla.

Keskiviikkoisin kokoonnutaan Arki-illan ehtoolliselle Kaarinan kirkkoon tai Suvi-illan ehtoolliselle Kuusiston kirkkoon.

Tervetuloa mukaan yhteiseen kokoontumiseen!

Ikoni jossa äiti ja hänen sylissään oleva pieni lapsi paivavat poskensa yhteen.
Hellyyden Jumalanäiti