Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Nykyisen Turun Katariinanseurakunnan alueella on kristinuskoa julistettu ainakin seitsemän vuosisadan ajan. Nummi ja Kairinen ovat seudun kantakyliä. Kirkonmäen vanhan kalmiston arkeologinen aineisto todistaa meille, että kristinuskon vaikutus on tuntunut tällä paikalla tavalla tai toisella jo 1100-luvulta lähtien. Asutusta seudulla on ollut aina viikinkiajasta saakka.
Kaarinan tai Nummen seurakunnan tarkka syntymäajankohta ei ole tiedossa, mutta kirkko oli jo 1300-luvun alussa pyhitetty marttyyri Katariina Aleksandrialaiselle.
Ensimmäinen säilynyt kirjallinen lähdemaininta, jossa todetaan seurakunnan olemassaolosta, on vuodelta 1309. Ehkä dominikaanijärjestön jäsenillä on ollut jokin rooli kirkon ja seurakunnan alkuvaiheissa, sillä dominikaanit korostivat erityisesti Katariina Aleksandrialaisen elämäntyötä.
Seurakunnan toiminnan keskuksena on keskiajalta lähtien ollut kaunis kivikirkko, jonka tarkkaa syntyaikaa on hankala määritellä. Kirkon vanhin osa on sakasti, joka on saattanut liittyä paikalla olleeseen puukirkkoon. Runkohuone on saanut nykyisin nähtävissä olevan muotonsa 1400-luvun puolimaissa. Holvaustyö on suoritettu ehkä piispa Maunu Tavastin aikana.
Kivikirkko on kärsinyt tulipalon aiheuttamista vahingoista ainakin keskiajan lopulla. Sen jälkiä voi yhä havaita mm. Katariina Aleksandrialaista esittävässä veistoksessa. Kirkkoon on liitetty myös toinen katolisen kauden pyhimys, Katariina Sienalainen. Häntä esittävä maalaus ikuistettiin kuoriin ehkä 1470-1480 -luvulla. Aivan kirkon lähistöllä on vuosisatoja ollut myös pappila.
Ennen 1200-luvun puoliväliä Suomen kirkollinen keskus siirtyi Nousiaisista Aurajokilaaksoon. Suomen piispasta tuli Turun piispa. Ehkä Kaarinan seurakunta on syntynyt jo tässä vaiheessa.
Alueen ensimmäinen kirkollinen keskus ja piispanistuin sijaitsivat Aurajoen toisella puolella Koroisten niemellä, vain muutaman sadan metrin päässä Pyhän Katariinan kirkonmäeltä.
Vuonna 1517 saksalainen augustinolaismunkki Martti Luther pani alulle kirkollisen ukkosmyrskyn. Tämä Wittenbergistä alkanut reformiliike mursi katolisen kirkon valta-aseman Pohjois-Euroopassa.
Suomessa uskonpuhdistus toteutettiin verraten maltillisesti. Kirkon ja seurakuntien ”liika” omaisuus joutui valtiolle. Näin tapahtui myös Kaarinassa. Uskonpuhdistuksen myötä Suomeen syntyi myös uudenlainen pappilakulttuuri.
Kaarinan seurakuntaan kuului myös saaria, joista oli hankala kulkuyhteys ja pitkä matka kirkolle. Jo 1600-luvun lopulla Kakskerran ja Satavan asukkaat saivat oikeuden rakentaa itselleen oman kirkon. Olot muuttuivat ja hanketta ei voitu toteuttaa vuosikymmeniin. Vasta 1700-luvun loppupuolella kakskertalaiset ja satavalaiset saivat itselleen oman kirkon ja saarnaajan.
Kaarinan seurakunta oli Turun tuomiorovastin palkkapitäjänä 1800-luvun alkuun. Kaarinalaisten näkökulmasta ratkaisu ei ollut paras mahdollinen, sillä paikallisyhteisö ei voinut vaikuttaa millään tavoin kirkkoherran valintaan. Järjestelmä toi kuitenkin monia merkittäviä ja vaikutusvaltaisia kirkonmiehiä seurakuntaan.
1800-luvun alussa seurakunta annettiin Turun akatemian teologian professorin palkkapitäjäksi, ja se itsenäistyi vasta Turun palon jälkeen, kun yliopisto siirtyi Helsinkiin.
Uusi pappila valmistui 1814. Myös kirkko korjattiin ja sen viereen rakennettiin kivinen kellotapuli. Näin Kaarinan kirkkoseutu sai sen ilmeensä, joka sillä on edelleen.
Kirkkoon hautaaminen lopetettiin Kaarinassa 1795. Vanhin säilynyt hautamuistomerkki on piispa Gadolinin hautaholvi.
1800-luvulla Suomessa syntyi useita herätysliikkeitä. Aluksi niihin suhtauduttiin virallisella taholla torjuvasti. Evankelinen liike sai melkoisesti kannatusta etenkin Varsinais-Suomessa ja Turun seudulla.
Kaarinan seurakunnan palveluksessa on ollut monia evankelisen suunnan pappeja. Heistä merkittävin on tietysti liikkeen perustaja Fredrik Gabriel Hedberg, josta tuli seurakunnan kirkkoherra.
Kaarinan seurakunta kasvoi Turun kaupungin helmassa, ja 1900-luvun alkupuolella osa vanhaa maalaisseurakuntaa muuttui yhä selvemmin esikaupunkialueeksi.
Vuonna 1939 Katariinan kirkon seutu ja Nummen alue liitettiin virallisestikin Turun kaupunkiin, mutta vanhan seurakunnan toiminnassa tai hallinnossa ei tapahtunut mitään muutosta.
1970-luvun lopulta lähtien seurakunnan väkiluku kasvoi voimakkaasti. Varissuon lähiön synty vanhan kaupunkimaisen alueen ulkopuolelle loi aivan uuden tilanteen.
Suuri muutos vanhan Kaarinan seurakunnan toiminnassa tapahtui vuoden 1991 alussa. Seurakunta jaettiin kahtia. Se oli toiminut jo kauan kahden eri kunnan alueella.
Varissuon seurakuntakeskus vihittiin kirkoksi vuonna 1997.
Vielä nykyään Turun Katariinanseurakunnan alueella mennyt ja nykyaika kohtaavat toisensa. Tämä näkyy aivan konkreettisesti seurakunnan kahdessa kirkkorakennuksessa, vanhassa pappilassa ja sen ympäristössä.
Tyyliltään seurakunnan kirkot edustavat täysin eri aikakausia. Pyhän Katariinan kirkko vie meidät keskiajan maailmaan. Varissuon moderni kirkko kuuluu aivan toiseen aikakauteen.
Nummen kylä on vanhinta Aurajokivarren asutusta.
Nummi on ainoa keskiaikainen, ehjänä säilynyt kirkonkylä Turun seudulla. Nimi kertoo, että paikka sijaitsee hiekkaharjulla, joka on syntynyt etelä- pohjoissuuntaisena jääkauden sulamisvaiheessa. Alueella on asuttu yhtäjaksoisesti kahdentoista vuosisadan ajan.
Pappilan pohjoispuolelta on tutkittu rautakauden lopulle, 1000- ja 1100-luvuille ajoittuvia hautoja. Vainajat on haudattu kristilliseen tapaan arkussa, mutta parhaimpiinsa puettuina ja asein, työkaluin ja ruoka-astioin varustettuina. Arkeologisissa kaivauksissa kalmistoalueelta paljastui myös asuinpaikasta ja metallikäsityöstä kertovia jäänteitä, hautoja vanhempia muinaispellon kyntöjälkiä sekä polttokalmisto. Vuonna 1950 löytyneen, viikinkiajan lopulle ajoittuvan naisenhaudan pohjalta on rekonstruoitu Kaarinan muinaispuku.
Kylä
Nummen jo keskiajalla syntynyt tiivis ryhmäkylä on säilynyt monista muutoksista huolimatta. Nummessa vuonna 1787 suoritettu isojakokaan ei hajottanut kylää. Pappilan, Kuikkulan ja Kylän talojen isoimmat pellot jaettiin Aurajoen suuntaan. Simolan, Veräjänkorvan eli Korvalan ja Tammen pellot olivat Kuuvuorelle sekä Paaskuntaan päin. Erikseen päätettiin, että näiden talojen tontit ja tiet jäivät ennalleen. Vanhasta kylästä säilyneet rakennukset, Simola, Kylä ja Kuikkula ovat 1700- ja 1800-luvulta. Simola on nykyisin Nummen seurakuntakoti. Kirkkotie on muinaisella paikallaan. Pyhän Katariinan kirkkoaukion laidalla on jäljellä aittarivi. Aitat on siirretty tähän kantatilojen tonteilta 1800-luvun kuluessa. Aittarivi on muinaismuistoaluetta.
Pappila
on sijainnut vuosisatoja samalla paikalla kirkon pohjoispuolella. Nykyinen, vuonna 1816 valmistunut pappila on professori ja kirkkoherra Erik Gabriel Melartinin rakennuttama. Katariinan kirkko oli tuolloin Turun Akatemian palkkatilana, eli pappilan tilan tuotto käytettiin akatemian rahoittamiseksi ja kirkkoherrat olivat akatemian professoreja.
Nummen eli Kaarinan pitäjä
Nummen kylä oli Kaarinan pitäjän keskus. Pitäjäntalo ja ensimmäinen kansakoulu olivat hautausmaan kohdalla Kirkkotien varrella. Esikaupunkiasutus tiivistyi Nummen kylän yhteismaille, Kuuvuorelle ja edelleen tilojen pelloille aina 1800-luvun puolivälistä kuntaliitokseen 1939. Tuolloin osa Kaarinan kuntaa liitettiin Turkuun nykyistä rajaa myöten.
Keskiaikaisen Kaarinan kirkon nimeksi tuli Pyhän Katariinan kirkko, kun myös seurakunta jaettiin kuntarajan mukaisesti 1991.
Koulukeskus
Nummen koulun vanhin osa rakennettiin Nummenmäen esikaupungin tarpeisiin 1930 (arkkitehti Aarne Eklund) ja laajennettiin edelleen 1937 (Turun kaupunginarkkitehti Harald Smedberg). Korvalan ja Tammen talojen paikalle rakennettiin Aurajoen Yhteiskoulu (arkkitehti Pekka Pitkänen, 1963. Ylioppilaskylä on täyttänyt Aurajoen varren pellot vuodesta 1967 lähtien. (arkkitehdit Jan Söderlund ja Erkki Valovirta)
Pyhän Katariinan kirkko ympäristöineen sekä Ylioppilaskylän läntinen osa ovat valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä.
Pyhän Katariinan kirkko, vuoteen 1990 saakka Kaarinan kirkko, on hallinnut Nummen kylän maisemaa jo keskiajalta saakka. Katariina Aleksandrialaiselle omistetusta kirkosta tuli reformaation myötä luterilainen. Kivikirkko on rakennettu 1440–50-luvuilla Saksan Mecklenburgista saatujen vaikutteitten pohjalta. Seurakunta on ilmeisimmin perustettu jo 1200-luvulla. Ensimmäinen kirjallinen maininta seurakunnasta on v. 1309. Paikalla on aluksi ollut puukirkko, johon on lisätty kivestä tehty sakaristo. Kolmilaivaiseksi holvattu kirkko on säilynyt hyvin keskiaikaisessa asussa. Andreas-ristiholvi viittaa 1400-lukuun. Eteläseinän asehuone on myöhemmältä keskiajalta. Länsipäädyn eteistila muurattiin 1690-luvulla asehuoneen mallin mukaisesti. Keskiaikaisten ikkunoitten muotoa uusittiin ja sakaristoon tehtiin ulko-ovi v. 1903. Pohjoiselle seinälle oli jo 1800-luvun alussa lisätty yksi ikkuna.
Kalkkimaalaus ja keskiaikaiset veistokset
Evankelistojen tunnuskuvat on maalattu kuoriholviin, Katariina Sienalainen ja apostoli Pietari on maalattu alttariseinälle. Ruoteet on koristeltu köynnöksin. Maalaukset ovat ns. Taivassalo-ryhmän tyylisiä. Sakaristossa on varhaisemman maalariryhmän koristeluja.
Katariina Aleksandialaista esittävä, gotlantilaisvaikutteinen puuveistos on alttariseinällä. Se on 1300-luvulta ja vanhin kirkon esineistä. Tuli on mustannut veistoksen kivikirkon osittaisessa palossa. Pohjoisseinällä on triumfikrusifiksi, alttarilla kulkuekrusifiksi, diakoni etelälaivan länsiseinällä ja istuva Pyhä Olavi asehuoneen muurikomerossa. Nämä kaikki ovat kotimaista tekoa vuoden 1500 tienoilta.
Uuden ajan rakenteet
Nykyinen saarnatuoli on vuodelta 1654. Saarnatuolin puuveistokset ovat turkulaisen Matthias Reimanin työtä. Urkulehterin rintamuksen evankelistoja ja apostoleja esittävät maalaukset ovat kirkkomaalari Jonas Bergmanin tekemät 1759–60. Hänen maalaamansa on myös ehtoollisen asettamista esittävä, entinen alttaritaulu kirkkosalin pohjoisseinällä.
Hautausmaa
Katariinan siunauskappeli on rakennettu vuonna 1929 arkkitehti Ingvald Sereniuksen suunnittelemana. Sitä laajennettiin vuonna 1945. Sankarihautojen (1939–1944) muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Jussi Vikainen.
Kirkkotarhan porttina toimiva, tiilestä muurattu, uusklassinen kellotapuli on rakennettu vuonna 1826. Koilliskulman pikkuportti on vuodelta 1797.
Kirkkomaalla on Gadolin-suvun tiilinen hautakappeli vuodelta 1789, Winter-suvun kahdeksankulmainen kappeli vuodelta 1791 ja Frenckell-suvun korkea, empiretyylinen kappeli vuodelta 1818.
Turun Akatemian professorin, prokuraattori Mathias Caloniuksen haudalle on pystytetty punagraniittinen muistomerkki. Sarkofagi on ruotsalaisen arkkitehti C.Fr. Sundvallin piirtämä ja pystytetty vuonna 1822. Se on yksi maamme merkittävimmistä hautamuistomerkeistä.
Kirkon ympärillä näkyy Kaarinan pitäjän kantatilojen sukuhautoja. Monet tilojen nimet ovat nykyisin osa kaupungin julkista nimistöä. Kirkkomaalle on haudattu monia historian merkkihenkilöitä kreivittäristä Mannerheim-ristin ritariin.
Nummis by är en av de äldsta bosättningarna i Auraådalen.
Nummis är den enda medeltida kyrkbyn i Åbotrakten som bevarats intakt. Namnet anger att platsen befinner sig på en sandås (nummi = hed, mo), som har uppstått i sydlig-nordlig riktning när inlandsisen smälte. Området har varit fortlöpande bebott i tolv sekler.
På norra sidan av prästgården har man undersökt gravar som hänför sig till slutet av järnåldern, till 1000- och 1100-talet. De avlidna är på kristet vis begravda i kista, men iklädda sina bästa kläder och försedda med vapen, verktyg och matkärl. Vid arkeologiska utgrävningar på gravfältet avslöjades även kvarlämningar som berättade om boplatsen och om metallhantverk, plöjningsspår på en fornåker som var äldre än gravarna samt ett brandgravfält. Utgående från en 1950 hittad kvinnograv, som hänför sig till slutet av vikingatiden, har man rekonstruerat en forndräkt från St. Karins.
Byn
Nummis kompakta gruppby som uppstod redan på medeltiden har bevarats trots många ändringar. Byn splittrades inte ens av storskiftet som utfördes i Nummis 1787. Prästgårdens och gårdarna Kuikkulas och Kyläs större åkrar skiftades i riktning mot Aura å. Simolas, Veräjänkorvas, dvs. Korvalas och Tammis åkrar låg mot Månberget och Paaskunta. Man beslutade särskilt att dessa gårdars tomter och vägar lämnas orörda. De byggnader, Simola, Kylä och Kuikkula som har bevarats av den gamla byn är numera Nummisbackens församlingshem. Kyrkovägen ligger på sin forntida plats, Vid S:ta Katarina kyrkoplan finns det kvar en rad visthusbodar. Bodarna har flyttats hit från stomlägenheternas tomter under 1800-talets lopp. Raden av bodar är fornminnesområde.
Prästgården
har i århundraden legat på samma plats norr om kyrkan. Den nuvarande prästgården som färdigställdes 1816 har uppförts av professor och kyrkoherde Erik Gabriel Melartin. S:ta Katarina kyrka var vid den tiden Åbo Akademis löneboställe, avkastningen från gärden användes m.a.o. för att finansiera akademin och kyrkoherdarna var professorer vid akademin.
Nummis, dvs. St. Karins socken
Nummis by var centrum i St. Karins socken. Sockengården och den första folkskolan låg invid begravningsplatsen längs Kyrkovägen. Förstadsbebyggelsen koncentrerades till allmänningarna i Nummis by, Månberget och vidare till gårdarnas åkrar från mitten av 1800-talet fram till kommunsammanslagningen 1939. Då anslöts en del av St. Karins kommun till Åbo ända till den nuvarande gränsen. Den medeltida St. Karins kyrka fick namnet S:ta Katarina kyrka, när även församlingen delades i enlighet med kommungränsen 1991.
Skolcentret
Den äldsta delen av Nummis skola byggdes för förstaden Nummisbackens behov 1930 (arkitekt Aarne Eklund) och den utvidgades 1937 (stadsarkitekten i Åbo Harald Smedberg). På gårdarna Korvalas och Tammis platser byggdes Aurajoen Yhteiskoulu (arkitekt Pekka Pitkänen, 1963. Studentbyn har fyllt upp åkrarna i Auraådalen sedan 1967 (arkitekter Jan Söderlund och Erkki Valovirta).
S:ta Katarina kyrka och dess omgivning samt Studentbyns västra del är byggda kulturmiljöer av riksintresse.
Sankta Katarina kyrka, fram till 1990 St. Karins kyrka, har dominerat landskapet i Nummis by alltsedan medeltiden. Kyrkan som tillägnades Katarina av Alexandria blev i och med reformationen luthersk. Stenkyrkan byggdes på 1440–1450-talet med influenser från Mecklenburg i Tyskland. Församlingen grundades sannolikt redan på 1200-talet. Den första skriftliga uppgiften om församlingen är från 1309. På platsen fanns ursprungligen en träkyrka som hade en sakristia av sten. Kyrkan, med tre skepp och ett välvt tak, har bevarats väl i sitt medeltida utförande. Andreaskorsvalvet tyder på 1400-talet. Vapenhuset på den södra väggen är från senare medeltid. Förrummet i västra gaveln murades på 1690-talet efter vapenhusets modell. De medeltida fönstren omformades och en ytterdörr lades till i sakristian 1903. Ett fönster hade redan lagts till i den norra väggen i början av 1800-talet.
Kalkmålning och medeltida skulpturer
Evangelisternas emblem är målade på koret, Katarina av Siena och aposteln Petrus är målade på altarväggen. Läkterna är dekorerade med rankor. Målningarna är i den så kallade Tövsala-gruppens stil. I sakristian finns dekorationer av en tidigare målargrupp.
På altarväggen finns en gotlandsinspirerad träskulptur av Katarina av Alexandria. Den är från 1300-talet och är det äldsta föremålet i kyrkan. Skulpturen svärtades av eld under en partiell brand i stenkyrkan. Det finns ett triumfkrucifix på den norra väggen, ett processionskrucifix på altaret, en diakon på den södra sidoskeppets västra vägg och en sittande St. Olav i vapenhusets murade kammare. Dessa är alla av inhemskt ursprung från omkring 1500.
Nya tiders strukturer
Den nuvarande predikstolen är från 1654. Träsniderierna på predikstolen är ett verk av Matthias Reiman från Åbo. Målningarna av evangelisterna och apostlarna på orgelläktaren gjordes av kyrkomålaren Jonas Bergman 1759–60. Han målade också den tidigare altartavlan på den norra väggen i mittskeppet, som föreställer den Heliga nattvarden.
Begravningsplatsen
Katarinas begravningskapell uppfördes 1929 enligt ritningar av arkitekt Ingvald Serenius. Det utvidgades 1945. Monumentet vid Hjältegravarna (1939–1944) har planerats av skulptören Jussi Vikainen.
Det nyklassiska klocktornet i tegel som fungerar som port till begravningsplatsen byggdes 1826. Den lilla porten i det nordöstra hörnet är från 1797.
På kyrkogården finns släkten Gadolins begravningskapell i tegel från 1789, släkten Winters åttkantiga kapell från 1791 och släkten Frenckells höga kapell i empirestil från 1818.
På Mathias Calonius grav, professor och prokurator vid Åbo Akademi, har det rests ett monument av röd granit. Sarkofagen är ritad av den svenske arkitekten C. Fr. Sundvall, uppfördes 1822 och är ett av de viktigaste gravmonumenten i vårt land.
Runt kyrkan kan man se släktgravar för stomlägenheterna i St. Karins socken. Många av gårdarnas namn ingår numera i stadens offentliga namnbestånd. Många viktiga historiska personer, från grevinnor till en riddare av Mannerheimkorset, är begravda på kyrkogården.
The village of Nummi is the oldest settlement on the Aura River
Nummi is the only intact medieval church village in the Turku region. The name indicates that the site is located on a sand ridge formed in a south-north direction during the melting phase of the Ice Age. The area has been continuously inhabited for twelve centuries.
Graves dating from the late Iron Age, the 11th and 12th century, have been examined on the north side of the rectory. The deceased have been buried in a coffin, in the Christian manner, but dressed in their best and equipped with weapons, tools, and food dishes. Archaeological excavations also uncovered remains of a dwelling and metalworking, plough marks from an ancient field older than the graves, and a cremation cemetery. A woman's grave dating back to the late Viking Age, found in 1950, has been used to reconstruct an ancient costume from Kaarina.
The town
Nummi's compact group village, which dates back to the Middle Ages, has survived despite going through many changes. Even the great division of Nummi back in 1787 did not break up the village. The largest fields of the Pappila, Kuikkula and Kylä houses were divided towards the Aura River. The fields of Simola, Veräjänkorva or Korvala and Tammi faced Kuuvuori and Paaskunta. It was separately decided that the plots and roads of these houses would remain unchanged. The surviving buildings from the old village, Simola, Kylä and Kuikkula, date back to the 18th and 19th centuries. Simola is now the parish house of Nummi. The church road (Kirkkotie) is where is used to be. A row of outbuildings remains on the edge of St Catherine's Church Square. The barns were moved here from their original estate plots during the 19th century. The row of outbuildings is a historical site.
Rectory
has stood for centuries on the same site, north of the church. The present rectory, which was completed in 1816, was built by professor and vicar Erik Gabriel Melartin. At that time, the St. Catherine’s Church was a salaried facility of the Turku Academy, i.e., the proceeds of the parsonage were used to finance the Academy and the vicars were professors of the Academy.
The parish of Nummi or Kaarina
The village of Nummi was the centre of the parish of Kaarina. The parish house and the first elementary school were located by the cemetery on Kirkkotie. Suburban settlement was concentrated on the common lands of the village of Nummi, on Kuuvuori and further on the farm fields from the mid-19th century until the municipal union in 1939. At that time, part of the municipality of Kaarina was annexed to Turku along the present border.
The medieval Kaarina Church was renamed St. Catherine's Church when the parish was also divided according to the municipal boundaries in 1991.
School centre
The oldest part of Nummi School was built for the needs of the Nummenmäki suburb in 1930 (architect Aarne Eklund) and further extended in 1937 (Turku City Architect Harald Smedberg). The Aurajoki Community School (architect Pekka Pitkänen, 1963) was built on the site of the Korvala and Tammi houses. The student village has filled the fields along the Aura River since 1967 (architects Jan Söderlund and Erkki Valovirta).
St. Catherine's Church and its surroundings and the western part of the Student Village are nationally significant, built cultural environments.
The church of St. Catherine, which was called the church of Kaarina until 1990, has dominated the landscape of the village of Nummi since the Middle Ages. The church dedicated to Catherine of Alexandria became Lutheran with the Reformation. The stone church was built in the 1440s and 50s, influenced by Mecklenburg in Germany. The parish was apparently founded as early as the 13th century. The first written mention of the parish is from 1309. The site was originally a wooden church that had an added stone sacristy. The church, vaulted with three wings, has been well preserved in its medieval appearance. The Andreas vault refers to the 1400s. The armoury on the south wall dates back to the later Middle Ages. The front hall of the west end was masoned in the 1690s according to the model of the armoury. The medieval windows were re-modelled, and an external door was added to the sacristy in 1903. A single window had already been added to the north wall in the early 19th century.
Lime-painting and medieval sculptures
The emblems of the Evangelists are painted on the choir stalls. Catherine of Siena and the Apostle Peter are painted on the altar wall. The ribs are decorated with vines. The paintings are in the style of the so-called Taivassalo group. The sacristy contains decorations by an earlier group of painters.
A Gothic-inspired wooden sculpture of Catherine of Alexandria has been painted on the altar wall. It dates to the 14th century and is the oldest of the church's artefacts. The sculpture was blackened by fire during the partial fire that ravaged the stone church. There is a triumphal crucifix on the north wall, a processional crucifix on the altar, a deacon on the west wall of the south aisle and a seated Saint Olaf in the masonry chamber of the armoury. All of these were made domestically around the year 1500.
Structures of a new age
The present pulpit dates from 1654. The wooden sculptures on the pulpit are the work of Matthias Reiman from Turku. The paintings of the evangelists and apostles decorating the front of the organist's gallery were done by the church painter Jonas Bergman in 1759-60. He also painted the former altarpiece on the north wall of the church hall, depicting the institution of the Eucharist.
The cemetery
Catherine's cemetery chapel was built in 1929 by architect Ingvald Serenius. It was extended in 1945. The monument of the soldier’s graves (1939-1944) was designed by sculptor Jussi Vikainen.
The neoclassical brick bell tower, which serves as the gateway to the churchyard, was built in 1826. The present Northeast corner gateway dates to 1797.
The churchyard has a brick funeral chapel of the Gadolin family from 1789, an octagonal chapel of the Winter family from 1791 and a tall, Empire-style chapel of the Frenckell family from 1818.
A red-granite monument has been erected on the grave of Mathias Calonius, Professor and Procurator of the Academy of Turku. The sarcophagus is the work of the Swedish architect C. Fr. Drawn by Sundvall and erected in 1822. It is one of the most important funerary monuments in the country.
Around the church you can see the family graves of the Kaarina parish farms. Many of the names of the premises are now part of the city's public nomenclature. Many historical figures are buried here, from Countesses to the Knights of the Cross of Mannerheim.
Tiedot koottu kirjasta Pyhä Katariina - Seurakunnan seitsemän vuosisataa. Kirjoittanut Kimmo Ikonen.
Pyhän Katariinan kirkon alttarin eteläpuolella pienellä seinähyllyllä seisoo Katariina Aleksandrialainen tulen tummentamin kasvoin. Katariina kuului 1200-luvulta lähtien Suomessakin suosituimpiin naispyhimyksiin. Hänen kuvansa oli seurakunnan sinetissä jo vuonna 1309.
Legendojen mukaan Katariina syntyi 200-luvun lopulla Egyptin Aleksandriassa. Oppinut kaunotar kääntyi kristityksi ja sai vastustajansakin kääntymään. Rooman keisari tuomitsi hänet kuolemaan, mutta rovio ei kyennyt polttamaan häntä ja teilipyörät särkyivät. Vasta mestaus vei hengen neidolta, josta vuoti veren sijasta maitoa. Nimi Katariina merkitsee "ikuisesti puhdasta".
Katariina Aleksandrialaisen tunnusmerkit ovat terävillä piikeillä varustettu särkynyt piikkiratas, marttyyripalmu sekä miekka. Usein pyhimyksellä on kädessään kirja, joka kuvaa hänen oppineisuuttaan. Katariina on ollut oppineitten ja erityisesti tiedenaisten suojelija.
Italialainen Katariina Sienalainen (1347-1380) hylkäsi helpon elämän ja valitsi piikkikruunun. Hän hoiti ruttoon sairastuneita kuin enkeli ja taisteli köyhien puolesta. Oppineet kysyivät neuvoa häneltä ja hänen opetuksiaan koottiin kirjoiksi. Hän vaikutti paavin ratkaisuihin ja kansainväliseen politiikkaan.
Koko Euroopan tuntema Katariina julistetiin Pyhäksi vuonna 1461. Ilmeisesti Turun dominikaanit maalauttivat hänestä freskon kuori-ikkunan pohjoispuolelle noin vuonna 1480.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä