Retriitinohjaajat

Olen pohdiskeleva hiljaisuuden ystävä ja pyhiinvaeltaja. Sisäinen rauha ja lepo nousevat hiljaisuuden lisäksi myös elämän rytmeistä: levosta ja valveesta, rukoushetkistä päivän mittaan, askelista ja sydämenlyönneistä. Luonto kutsuu näkemään Jumalan kaikessa, rukous etsiytyy hänen luokseen, ehtoollisessa hän antaa meille itsensä. Ohjaan retriittejä myös englanninkielellä.

Tutustuin retriitteihin Morbackan hiljaisuuden talossa 1990-luvulla. Talvilepoon asettuvan luonnon ääriviivat, hiljaiset ateriat yhteisen pöydän ympärillä ja kappelin lempeät kuvat ja sanat puhuivat Jumalan hellästä rakkaudesta ja antoivat luvan olla keskeneräinen. Myöhemmin etsin lempeitä katseita perhealbumeistani ja kouluttauduin Voimauttavan valokuvan menetelmäohjaajaksi. Arkiretriitissä opin asettumaan raamatunkertomusten sisälle ja kuuntelemaan, mihin minua johdatetaan. Oman tarinan jakaminen kunkin haluamassa syvyydessä toisten kuunnellessa hiljaa on ollut minulle niin kallis lahja, että haluan jakaa sitä Armahtavan katseen retriiteissä ja arkiretriiteissä. Hiljaa olo, lempeästi nähdyt valokuvat, raamatunkertomukset yhdessä hoitavat syvältä.

Ensimmäisen kerran osallistuin retriitttiin vuonna1990, jolloin aloittelimme retriittitoimintaa Turun seurakunnissa. Siitä asti olen ollut mukana tässä toiminnassa. Retriitissä minua on innostanut hiljaisuus, luonto, rukous, ryhmä ja joutilaisuus.

Vaikka pidänkin improvisaatiosta, tuo retriitin luostariperinteeseen sitoutuva rukouselämä siihen mukavaa vastapainoa luoden tiettyä helppoutta, vapautta ja turvallisuutta ohjaamiseen sekä olemiseen.

Tykkään myös liikkeestä; hiljaisesta ja lempeästä sekä paikallaan pysyvästä että paikasta toiseen vievästä. Siksi mielelläni ohjaankin retriiteissä myös joogaa.
 
Olen retriitin- ja jooganohjaaja, diakonissa.

Ohjaan mielelläni retriittejä, joissa kirjoittaminen on tukemassa hiljaisuutta ja rukousta. Ohjaan retriittejä erityisesti opiskelijoille ja nuorille aikuisille sekä oppilaitosten henkilökunnalle. Oppilaitoksille tarjolla on muun muassa työhyvinvointi- ja työskentelyretriittejä.

Hiljaisuus ja vetäytyminen retriitin rauhaan sallivat sydämen avautua kohti elämää sen moninaisessa rikkaudessaan. Elämä on tässä ja nyt, läsnäolevassa hetkessä, saan hellittää, päästää irti ja pysähtyä aistimaan, kokemaan, kuuntelemaan ja osallistumaan yhteiseen matkaan läpi retriitin kokemaan Pyhän läsnäolo. Sillä on parhaimmillaan antautuessamme mahdollisuus uudistaa meitä.

Kiinnostuin retriiteistä päivittäessäni taideopintojani v. 2007, jolloin osallistuin myös ensimmäiselle retriitille. Taide, perhe, luonto, hiljaisuus ja elämä ovat minulle suuria inspiraation ja ilon lähteitä. Olen mindfulness- ja retriittiohjaaja.

Hiljaisuus, rauha, omassa tahdissa tekeminen ovat tärkeitä. Kuvataiteet ja eläimet ovat elämän rikkaus. Hetken tauko arkisista velvollisuuksista, kuvan tekeminen tai eläimen läheisyys antavat luontevan tien mieleen ja ajatuksiin. Yhteys toisiin ja mahdollisuus keskustella niin halutessaan luo turvaa lähestyä sisintään. On arvokasta saada olla yhdessä teidän kanssanne retriitin rauhassa.

Retriitit asettuivat elämääni 90-luvun lopulla. Vuosien varrella hiljaisuuteen vetäytymisen tarve on sisäistynyt arkeeni ja vuoden kiertoon. Rukouselämä kannattelee minua ja koen olemisen vapautta levosta käsin. Luontoyhteys ja hidas hengittävä liike ovat minulle merkityksellisiä ja ne toteutuvat usein ohjauksessani. Työtäni ja toimintaani ohjaava ajatus on: Vähemmän on enemmän. 

Olen hiljaisuuden retriitin ohjaaja. Kouluttaudun paraikaa Hiljaisuuden joogan ohjaajaksi. Ammattitaustaltani olen erityisopettaja, työnohjaaja ja terapeutti. 

Lapsena ajattelin, että ihmiset ikään kuin ajelehtivat elämän valtameressä pienillä balsalautoilla ja niiden, jotka ovat jotenkin onnistuneet päästä maihin, on sytytettävä majakoihin valoja muiden tulla. Näin ajattelen vieläkin. Minua kiinnostavat ihmisen varhainen historia, Arvo Pärtin musiikki, Aki Kaurismäen elokuvat ja Ruissalon sumuiset tammipolut. Niistä saa voimaa retriittien ohjaamiseenkin.

Työvuoteni olen tehnyt kirkon lastenohjaajana lasten ja perheiden parissa.

Nautin luontopoluista ja hiljaisuudesta luonnon keskellä. Retriitissä olen kokenut tätä samaa sisäistä rauhaa, hoitavaa hiljaisuutta ja Jumalan läsnäoloa. Haluaisin innostaa retriittiin myös nuoria vanhempia ja antaa heillekin mahdollisuuden rauhoittumiseen ja lepoon.

Olen ohjannut 1990-luvun puolivälistä alkaen perusretriittejä, jotka nousevat kirkkovuoden ajankohdan raamatunteksteistä. Ohjaajana pyrin tarjoamaan retriittiin osallistuvalle levollisen ja kauniin tilan, jossa hänen on turvallista levätä ja asettua rakastavan Luojansa katseen alle. Mitä siinä tapahtuu, on minua suuremman käsissä.

Retriittiohjaajana pidän tärkeänä olla maanläheinen, helposti lähestyttävä, välittävä ja ymmärrettävä. Haluan, että retriitin osallistujat tuntevat itsensä tervetulleiksi mukaan yhteiselle matkalle – myös ensikertalaiset. Ohjaamissani retriiteissä on turvallinen, kannustava ja yhteisöllinen ilmapiiri. Retriitin henkisyys, rauha ja hiljaisuus mahdollistavat sen, että osallistujat voivat viikonlopun jälkeen palata arkeen voimaantuneina, uusien ajatusten ja matkaeväiden kera. Olen äiti, isoäiti, kasvatustieteen maisteri, kotitalousopettaja ja retriittiohjaaja.

Rukoushiljaisuus on kutsunut minua jo ennen kuin ymmärsin itse sitä etsiä. Ensimmäinen kokemus hiljaisuuden retriitin osallistujana – Hiljaisuuden Ystävät ry:n syntymävuonna 1986 – oli kohtalokas. Siitä alkoi polveileva tie retriittien kautta ohjaajaksi, sittemmin myös henkilökohtaisesti ohjattujen ja ignatiaanisten retriittien ohjaajaksi sekä hengellisen ohjauksen kysymysten pariin. Työskentely Heponiemen Hiljaisuuden keskuksessa sen alkuvuosina loi pohjaa Saaren retriittikodin isännyyteen, jonka parissa on vierähtänyt jo vuosikymmen. Yhä edelleen sieluni korvissa soi rukoushiljaisuuden lempeä kutsu, enkä koskaan soisi sen laantuvankaan.

Retriittityöni juuret ovat Morbackan retriittikodissa, jossa asuin vuosina 1995–2000. Tuona aikana suoritin myös Hiljaisuuden ystävien retriitinohjaajakoulutuksen. Hiljaisuuden viljelyn lisäksi Morbackassa puhutteli yhteisöllisyys, joka oman yhteisön lisäksi ymmärrettiin kaikki ihmiset ja kansat käsittäväksi. Yksinkertainen elämäntapa, ekologisuus ja kestävä kehitys olivat nekin keskeisiä arvoja. Samoin taide ja luovuus.

Kaikki nämä ovat olleet minullekin tärkeitä aiemminkin, ovat sitä edelleen ja uskoakseni jotenkin näkyvät retriiteissäni. Ennen kaikkea tavoitteenani on ohjata ”kodikkaita retriittejä”, minkä määritelmän – monen muuan asian tavoin – opin Anna-Maija Raittilalta. Lähes kaikilla avustajillani on myös ollut läheinen suhde Morbackaan. Monen vuoden ajan olen saanut toteuttaa retriittejä samojen avustajien kanssa – morbackalaisia hekin: Mereta Kotala sekä laulun johtajat Jani ja Kasper muodostavat sellaisen luottotiimin, että toivon yhteistyön heidän kanssaan jatkuvan tulevissakin retriiteissä.

Olen eläkkeellä oleva uskonnonopettaja ja toiminut retriitinohjaajana vuodesta 2013. Oman työkokemukseni pohjalta olen ollut kiinnostunut oppimisen eri muodoista. Mielestäni retriitissä tulee olla tilaa kaikille aisteille. Ne virittyvät kun saamme olla yhdessä hiljaa.

Retriitinohjaaja ja kuvantekijä. Maalaan paperille kaipausta ja luottamusta. Käytän mielelläni värittämistä ja kirjallisuusterapian menetelmiä hengellisessä ohjauksessa. Matkanteko näyttää olevan hidasta ja hermo menee. Rakennan toivoa tietoisesti. Yritän käyttää kaikki Jumalan antamat lahjat anteliaasti yhteiseksi iloksi. Eläkkeellä oleva diakoniatyöntekijä.

Olen eläkeläinen, retriitinohjaaja. Minulle tärkeitä, rakkaita ihmisiä ovat mieheni, kolme aikuista lasta puolisoineen, ihanat kolme lapsenlastani. Olen eläinrakas. Rakastan erilaisia ihmisiä. Liikun mielelläni luonnossa, luen. Kiire on nykyisin vierasta minulle, mutta tiedän, millaista on elää hektistä elämää. Hiljaisuudesta löytää siihen voimaa. Lämpimästi Tervetuloa matkalle hiljaisuuteen.

Retriitti merkitsee minulle vetäytymistä arjesta. Retriittipaikat ovat yleensä luonnon keskellä, jossa voi kuunnella linnunlaulua, tuulen huminaa tai laineiden liplatusta. Ne ovat kaunista musiikkia korville. ”Tulkaamme autioon paikkaan ja levähtäkäämme vähän” on hyvä ohje meille. 

Retriitissä etsitään yhdessä vilkkaan mielen laskeutumista hiljaiseen sydämeen, sinne missä oman sisimmän ääni kuuluu. Vetäytyminen retriittiin on yhteisen rukouksen jakamista keskenämme. Sieltä lähtiessämme toivon, ettemme jättäisi kokemaamme sydämen hiljaisuutta leiripaikalle, vaan saisimme voimaa siitä myös arkeemme.
 
Retriiteissä toimin esilaulajana kitaralla näppäillen. Musiikki on minulle väline hiljaiseen rukoukseen.

Pääsin retriittikeitaalle ensimmäisen kerran lapsiperheemme ja työelämän ruuhkavuosina. Tuolloin tuntui, etten riittänyt mihinkään enkä etenkään kunnolla kenellekään. Edelleenkin vien itseni tapaamisiin Luojani kanssa retriitin rauhaan Hänen luomakuntansa keskelle. Pyhän tasainen hengittely hapettaa koko ihmistä. Lisäksi vetäytyminen sivuun tuo perspektiiviä; etäältä näkee paremmin lähelle ja koettu kaaos saa mielen.

Kokemaani hyvää haluan jakaa. Olen retriitinohjaaja, Hengellinen ohjaaja ja Hiljaisuuden Joogaohjaaja. Kuvataideterapeuttina tarkastelen maailmaani suurelta osin kuvan tekemisen ja kirjoittamieni tekstien avulla. Ne auttavat menetelminä tunnistamaan sisäistä itseä suhteessa Jumalaan ja minulle läheisiin ihmisiin.

Olen tuoreehko eläkerovasti, jonka seurakuntatyön punaisena lankana oli hiljaisuuden viljely sen eri muodoissa. Retriitinohjaaja olen ollut vuodesta 2006. Koulutuksen sain Snoanissa. Olen pitänyt perusretriittejä, ns. kaupunkiretriittejä, jossa yöksi on menty kotiin sekä erilaisia hiljaisuuden päiviä. Yrityksille suunnattuja retriittejä olen pitänyt muutaman. Hiljaisuutta olen viljellyt myös hallinnollisesti: olen ollut Hiljaisuuden Ystävien hallituksen jäsen.

Sain viettää ensimmäisen retriittini Anna-Maija Raittilan ohjauksessa 1990-luvun taitteessa Joensuussa. Jäin heti ”koukkuun” retriitissä olemisen hiljaisuuteen, yhteisiin rukoushetkiin ja messuihin, siihen avaraan tilaan, jonka retriitissä koin. Oli helppo hengittää ja turvallista olla.

Tuota avaraa tilaa olen pyrkinyt myöhemmin vaalimaan myös niissä retriiteissä, joissa olen ollut vetäjänä. Tilaa, jossa voi turvallisesti olla kuulolla oman elämänsä suhteen ja avoin Jumalan läsnäololle ja puheelle. Kerta kerran jälkeen minua puhuttelee myös se yhteys ja yhteenkuuluvuuden kokemus, joka retriitin hiljaisuudessa syntyy. 

Psalmilauluretriittiä kokeilimme Tammilehdossa muutama vuosi sitten. Kokemus oli antoisa. Musiikki, joka retriitin tapaan toteutetaan ilman osaamispaineita, luo sekin hiljaista ja syvää tilaa rukoukselle ja tärkeiden asioiden kuulemiselle ja näkemiselle.

Olen koulutukseltani pappi. Retriitin ohjaajana aloitin jo ennen eläkkeelle jäämistä. Itselleni merkittäviä ovat olleet perusretriitit. Ohjaajana  jatkan tätä perinnettä. Retriiteissä ihmeellisellä tavalla koen yhteyttä toisten osallistujien kanssa, vaikka en useinkaan tunne ketään. Ohjaajana en tiedä, minkälaisista tilanteista osanottajat tulevat. Minulle riittää se, että Jumala tietää. Hän tahtoo meille ihmisille hyvää.

Olen viimeiset 7 vuotta ollut retriittien "suurkuluttaja." Sen kautta olen saanut uudenlaisen, kestävän pohjan kysellä ja etsiä Jumalaa ja itseäni. Hiljaisuudessa olen saanut kasvaa ihmisenä ja löytää omaa tapaani elää kristittynä. Eläkkeelle jäätyäni kirkon virasta haluan palvella myös retriitin ohjaajan tehtävässä.

Kun vuosituhannen vaihteessa saavuin ensimmäisen kerran Tammilehtoon retriittiin, tiesin tulleeni kotiin. Aluksi minulle oli tärkeää päästä lepoon arjen touhuista. Vähitellen hengellisyys on tullut mukaan yhä enemmän.

Suoritin retriitinohjaajan koulutuksen v. 2008 ja siitä lähtien olen pitänyt retriittejä. Harrastan musiikkia, etenkin laulamista, ja mielelläni musisoin myös retriiteissä.

Olen eläkkeellä oleva uskonnonopettaja. Retriitinohjaajana olen toiminut vähän yli 10 vuotta ja arkiretriittien matkakumppanina vähän alle 10 vuotta.

Ohjaan perusretriitejä, joissa keskeiset elementit ovat hiljaisuus, rukoushetket, virikeajatukset ja  lepo Tammilehdon hyvässä täyshoidossa. Retriitti tarjoaa – ainakin minulle – turvalliset puitteet pysähtyä ja opetella kuuntelemaan itseäni, elämää, Jumalaa.

Olen ohjannut yli 30 vuotta retriittejä. Aloitin uniretriiteistä, joissa luonto ja hetkipalvelukset syvensivät unien viestejä. Nykyään olen keskittynyt ignatiaanisiin retriitteihin. Niissä ohjaajilla on tukena vuosisatojen hengellinen kokemus.

Henkilökohtaisesti olen pohtinut ripin mahdollisuutta psykologiselta kannalta kirjassani ”Sielua särkee – mistä apu?”. Retriiteissä on mahdollisuus tähän apuun papin kanssa.

Hiljaisuus ja luonto ovat olleet itselleni tärkeitä lapsesta alkaen. Nautin sosiaalisesta elämästä, mutta erakkoajat ovat olleet välttämättömiä elämän tasapainon säilyttämisessä.

Kun hiljaisuuden retriitit alkoivat kutsua, tuli kokemus siitä, että retriitissä ei olla yksin, vaikka ollaan hiljaa. Yhteisöllisyyden kokemus on vahva ja hoitava. Rukoillaan yhdessä, syödään yhdessä, saunotaan yhdessä. Väliajoilla vetäydytään omaan kammioon ja luontoon. Retriitin ohjaajana minulle on tärkeää luoda työparin kanssa tila, jossa jokaisella osallistujalla on mahdollisuus hengähtää niin, että olo on turvallinen ja levollinen. Missä paikassa sitten ollaankin. Joskus metsässä, rantakalliolla tai eläintilalla.

Koulutukseltani olen teologian maisteri. Olen tehnyt töitä seurakunnissa, kouluissa ja kansanopistossa, mansikkamaalla, hoitajana vaikeasti kehitysvammaisten aikuisten kodissa, siivoojana, pesulatyöntekijänä, kahden rouvan henkilökohtaisena avustajana. Vapaaehtoistyö yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä on ollut tärkeä osa elämääni. 

MuT, pedagogi, Vox Silentiin laulaja. Minulle läheinen tapa etsiä sydämeeni, mieleeni ja kehooni hiljaisuutta on lempeästi huokaillen laulaa psalmeja, pieniä gregoriaanisia rukouksia ja vokaaleja. Kesken kiireitänikin, kun asetun pienen rukouslaulun maisemaan, se tuo levon ja helpotuksen. Retriiteissä laulut rauhoittavat huomaamatta, hellästi kannatellen.