Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Vihkikaavan toteuttamiseen on monenlaisia vaihtoehtoja ja niihin tutustutaan etukäteen yhdessä papin kanssa. Vihkitoimitukseen kuuluu aina raamatunlukua, puhe, kysymykset, aviopuolisoksi julistaminen, rukouksia, virsiä ja musiikkia.
Yksinkertainen kaava voisi olla tällainen:
Esirukouksen ja raamatuntekstejä voivat lukea esimerkiksi morsiusparin vanhemmat, ystävät, sisarukset ja kummit.
Hääparin ei tarvitse jännittää vihkitoimituksen kulkua eikä muistaa sen kaikkia yksityiskohtia ulkoa. Vihkikeskusteluissa voidaan sopia yhdessä papin kanssa merkeistä, joilla hän voi vihkitoimituksen edetessä muistuttaa vihkiparia esimerkiksi polvistumaan tai kääntymään kirkkosaliin päin.
Vihkiminen voidaan viettää myös morsiusmessuna. Se on jumalanpalvelus, johon sisältyy myös ehtoollisen vietto. Vihkipari ja häävieraat osallistuvat ehtoolliselle. Morsiusmessusta kannattaa sopia jo kirkkoa varattaessa, sillä se vaatii normaalia pidemmän vihkivarauksen.
Vihkipari tapaa papin ennen vihkimistä. Tapaamista kutsutaan toimituskeskusteluksi tai vihkikeskusteluksi.
Vihkikeskustelussa keskustellaan papin kanssa avioliiton merkityksestä, vihkimisen kulusta ja vihkikaavan yksityiskohdista. Vihkikaavat sisältävät vaihtoehtoisia osioita ja näistä päätetään keskustelun aikana. Samalla valitaan vihkimiseen sisältyvät raamatunkohdat. Vihkijälle on tärkeää tutustua vihkipariin, jotta vihkitoimituksesta tulisi persoonallinen ja lämmin juhlatilaisuus.
Keskustelun yhteydessä täytetään alustavasti myös vihkimisilmoituslomake. Keskustelussa voi yhdessä papin kanssa pohtia esimerkiksi sukunimen valintaa.
Pappi ilmoittaa vihkimisestä väestötietojärjestelmään vihkimisilmoituslomakkeella. Lomake täytetään alustavasti vihkikeskusteluissa. Pappi allekirjoittaa sen vihkimisen jälkeen. Vihkimisilmoituslomake sisältää todistuksen tehdystä esteidentutkinnasta. Vihkimisilmoituslomake sisältää mahdollisen muutoksen sukunimessä sekä kahden täysi-ikäisen todistajan nimet. Todistajat voivat olla esimerkiksi vihkiparin sukulaisia tai ystäviä, jotka ovat myös vihkimisessä läsnä.
Lisätietoa hääperinteistä Suomen ev.lut. kirkon sivuillaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä