Kappalainen Miika Aholan saarna pääsiäisyönä 8.4.2023

Mark. 16:1–8

Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.

Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’”

Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

 

Vapaus on viime vuosina ollut jatkuvana puheenaiheena. Pandemian aikana jouduimme pohtimaan vapauden rajoittamisen oikeutusta. Venäjän brutaali hyökkäyssota taas nosti vapauden uhat keskiöön. Vaalien aikaan usea puolue ilmoitti vapauden keskeiseksi arvokseen. Yksilön vapaus, valinnan vapaus, sananvapaus, lehdistönvapaus; vapauden eri ulottuvuudet osoittavat sen merkittävyyden niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla.

Yleisesti vapauden ajatellaan olevan mahdollisuutta tehdä valintoja tai saavuttaa asioita ilman rajoitteita. Näin vapaus herkästi vääristyy vain yksilön erottautumiseksi ja eristäytymiseksi muista. Ikään kuin vapaus olisi sitä, että voi toimia muista välittämättä. Joskus vapaus myös näyttäytyy mahdollisuutena valita mahdollisimman monesta vaihtoehdosta. Tosiasiassa vapaus ei ole eristäytymistä tai mahdollisuutta valita lukemattomista vaihtoehdoista muista välittämättä, vaan mahdollisuutta elää sitä elämää, johon on tarkoitettu. Elää vapaasti omana itsenään. Elää ilman pelkoa.

Pelko nimittäin helposti asettuu vapauden vastapariksi. Estämään vapautta. Estämään meitä toteuttamasta itseämme. Estämään meitä elämästä aidoissa suhteissa muiden ihmisten kanssa. Emme elä aidosti, sillä pelkäämme kasvojemme menettämistä. Pelkäämme häpeää. Mitä jos minua ei hyväksytäkään sellaisena kuin olen? Pelkäämme jäävämme yksin. Emme uskaltaudu elämään aidosti, sillä pelkäämme kärsimystä ja surua sekä syvimmillään myös kuolemaa, katoamista, kaiken loppua.

Raamatun teksteissä toistuu usein kehotus ”Älkää pelätkö”. Näin myös tänään luetussa evankeliumitekstissä. Enkelin ensimmäiset sanat Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen ovat samat kuin enkelien julistus Jeesuksen synnyttyä: ”älkää pelätkö”. Myös Jeesus toisti useasti samaa sanomaa niin yksittäisille kohtaamilleen ihmisille kuin ihmisten joukoille, joita hän opetti: älä pelkää, älkää pelätkö.

Pelko ei silti ollut vierasta Jeesuksellekaan. Kärsimyksen pelko, kuoleman pelko, häpeän pelko, yksin jäämisen pelko – Jeesus kävi läpi kaikki meidän pelkomme juuri ennen kuolemaansa. Pelko ei kuitenkaan estänyt häntä toteuttamasta tehtävää, jota varten hän oli maailmaan syntynyt.

Pelko voi olla myös lamauttavaa. Evankeliumitekstissä Jeesuksen ylösnousemusta ensimmäisenä todistaneet naiset olivat niin järkyttyneitä ja peloissaan, etteivät kyenneet puhumaan asiasta kenellekään. Usein pelko estää meitäkin toimimasta oikein ja elämästä elämää, johon meidät on tarkoitettu. Me emme ole vapaita, kun emme voi elää omaa elämäämme ilman pelkoa. Pelko vääristää oman identiteettimme ja yhteytemme muihin ihmisiin. Pelko vääristää myös suhteemme Jumalaan.

Joskus kuulee esitettävän, että kirkossa tulisi enemmän puhua synnistä, ikuisesta tuomiosta, helvetistä ja Jumalan rangaistuksesta. Oletetaan, että ihmiset kävisivät aktiivisemmin jumalanpalveluksissa, ”uskoisivat enemmän”, jos he pelkäisivät sielunsa puolesta ja helvetin lieskoja. En osaa kuitenkaan ajatella, että helvetillä ja Jumalan rangaistuksella pelottelu olisi hyödyllistä tai edes kristillistä, sillä se vie kauas Jumalan antamasta vapaudesta. Vaikka Raamatussa puhutaankin Herran pelosta, ei sillä tarkoiteta kauhua, vaan oikean aseman ja kunnian antamista yksin Jumalalle. Pelko ei tuo uskoa, vaan rakkaus.

Rakkaudesta nimittäin nousee myös Jumalan vastaus meidän pelkoihimme: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa”(Joh. 3:16). Pääsiäisyön ilosanoma iskeytyy kohti kaikkia pelkojamme. ”Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti.” Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta Jumala on antanut ikuisen elämän. Meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa, sillä Jumalassa ei ole kuolemaa. Jumalan rakastavan katseen kautta me näemme itsemme Hänen silmillään, kykenemme olemaan armollisia myös itsellemme kaikessa heikkoudessamme. Anteeksiantamisensa kautta, me pääsemme pahuutemme ja syntiemme taakoista. Meidän ei tarvitse pelätä häpeää, sillä Jumalan rakkaudessa ei ole mitään tuomiota. Hänen rakkautensa ei milloinkaan katoa. Kasteen kautta hän yhdistää meidät itseensä ja toinen toisiimme. Vuodattamalla meihin oman rakkautensa, hän ohjaa meitä toinen toistemme luo. Rakastamaan ja palvelemaan. Meidän ei tarvitse pelätä yksin jäämistä, sillä Jumala ei milloinkaan hylkää meitä ja hän kutsuu kaikkia maailman ihmisiä yhteyteensä. Oman rakkautensa välikappaleiksi.

Näin pelon sijaan Jumala lahjoittaa meille rohkeuden ja vapauden. Rohkeuden tunnistaa oma heikkoutemme, keskeneräisyytemme ja jopa pahuutemme. Ja silti vapaasti elää juuri sellaisina kuin olemme. Todellinen vapaus, jota pelko ei vääristä, on pääsiäisyön lahja:
Vapaus yhteydessä Jumalaan, itseen ja muihin ihmisiin.

 

Kastettuina me olemme vapaita pelosta ja kuolemasta. Kasteen muisto vapauttaa ja tuo yhteen kaikkia kasteessa Jumalan lapsiksi kutsuttuja.
[siirrytään kastemaljan ääreen, kasteen muistamiseen]