Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Avioliittoon vihkiminen on paitsi kirkon pyhä toimitus, myös oikeudellinen tapahtuma, jonka myötä puolisot saavat oikeuksia ja velvollisuuksia. Kirkollisen vihkimisen suorittaa pappi ja toimitukselle tulee olla kaksi todistajaa.
Jotta häät kirkossa ovat mahdolliset, tulee vihittävien olla rippikoulun käyneitä Suomen ev.lut. kirkon jäseniä. Toinen vihittävistä voi olla myös muun kristillisen uskontokunnan jäsen. Tällaisia uskontokuntia ovat mm.
Ennen vihkimistä suoritetaan avioliiton esteiden tutkinta, jossa varmistetaan vihkimisen yleisten edellytysten täyttyminen.
Vihkipari, jonka kumpikaan osapuoli ei ole evankelis-luterilaisen kirkon jäsen, ei voi saada kirkollista vihkimistä. Tällaisessa tilanteessa kuitenkin avioliiton siunaaminen on mahdollista ja sitä edeltää yleensä avioliiton solmiminen Digi- ja väestötietovirastossa.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä