Kirkkoon kuulumattoman hautaaminen

Turun ja Kaarinan hautausmaille haudataan myös evankelisluterilaiseen seurakuntaan kuulumattomia ja muihin kirkkoihin tai uskontokuntiin kuuluvia vainajia.


 

Kärsämäen ja Piikkiön hautausmaiden yhteydessä on tunnustukseton hautausmaa niille, jotka eivät halua tulla haudatuksi kristilliseen hautausmaahan. Hautapaikat varataan seurakuntayhtymän hautatoimistosta.

Kappelin varaaminen

Siunauskappeleita voidaan vuokrata myös muiden kirkkokuntien tai kirkkoon kuulumattomien hautausseremonioihin. Ylösnousemuskappeli ja Pyhän Ristin suuri kappeli on vihitty kirkoiksi, jolloin toimituksissa noudatetaan kyseisen kirkkokunnan tai seurakunnan toimitusjärjestystä. Siunauspäivät kirkkoon kuulumattomille vainajille ovat Ylösnousemuskappelissa tiistai, keskiviikko ja torstai, muissa kappeleissa tiistaista perjantaihin.

Mikäli kirkkoon kuulumattoman vainajan siunaus halutaan toimitettavan kirkkorakennuksessa, kuten Mikaelinkirkossa tai Piikkiön, Paattisten tai Kuusiston kirkossa, tulee lupa pyytää erikseen kyseisen seurakunnan kirkkoherralta.

Kirkkojen ja kappelien käyttämisestä peritään tilavuokra. 

Vainajan siunaaminen

Myös kirkkoon kuulumaton voidaan siunata, jos omaiset sitä pyytävät. Siunaaminen toimitetaan samoin kuin kirkkoon kuuluvan kohdalla. Siunaus ei kuitenkaan ole mahdollinen, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa toisin tai jos pappi sielunhoidollisessa keskustelussa tai muulla tavoin saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittäviä perusteita.

Vainajan siunaa tavallisesti sen seurakunnan pappi, jonka alueella vainaja asui kuolleessaan. Papin palvelut ovat maksuttomia. Jos omaiset toivovat tiettyä tuttua pappia, kannattaa olla suoraan yhteydessä häneen. Papin kanssa on hyvä käydä läpi siunaustilaisuuden kulku ja mahdolliseen muistotilaisuuteen liittyvät asiat.

Jäähyväistilaisuus

Jäähyväistilaisuudeksi kutsutaan kirkkoon kuulumattomalle vainajalle järjestettävää tilaisuutta, jossa vainajaa ei siunata. Jäähyväistilaisuus on mahdollista järjestää osassa kappeleista. Kappelien käyttämisestä peritään tilavuokra. Jäähyväistilaisuuksia järjestetään tiistaista lauantaihin. Jäähyväistilaisuuteen omaiset hankkivat itse puhujan ja musiikin.

Jäähyväistilaisuuksia voidaan järjestää seuraavissa kappeleissa:

Suoratuhkaus

Suoratuhkaus tarkoittaa vainajan tuhkaamista ilman siunaustilaisuutta. Suoratuhkauksen yhteydessä on mahdollista käyttää krematorion lainauurnaa. Omaiset voivat halutessaan pitää muisto- tai saattotilaisuuden uurnanlaskun tai tuhkansirottelun yhteydessä.