Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Maunu Tavastin katu 2, 20380 Turku
040 341 7540 työnjohtaja
Nykyinen Maarian eli Räntämäen harmaakivikirkko ajoitetaan vuosiin 1440-1470. Jo sitä ennen paikalla arvellaan olleen puinen kirkko ja hautausmaa. Maaria liitettiin Turkuun vuonna 1944.
Kirkkotarhaa ympäröivä harmaakiviaita on lähes kaksi sataa vuotta vanha. Aidan keltaiset empiretyyliset portit ovat italialaissyntyisen arkkitehti Charles Bassin käsialaa vuodelta 1803.
Kirkkoon hautaamisesta luovuttiin Maariassa vuonna 1804. Nykyinen kirkon ympärillä oleva hautausmaa on suuruudeltaan puoli hehtaaria. Hautausmaalla on vanhoja sukuhautoja noin 220. Uusia uurnahautauksia voidaan tehdä hautausmaan koilliskulmaan perustettuun uurnahautausmaahan. Kirkkomaalla sijaitsee kaksi muistolehtoa: vanha muistolehto, jonka on suunnitellut Heikki Sarainmaa. Tähän muistolehtoon voidaan edelleen haudata, mutta yhteismuistomerkki on täynnä, joten nimilaattamahdollisuutta ei enää ole. Kirkkomaalla on myös pienoismuistolehto, jonka yhteismuistomerkkiin on mahdollista saada nimilaatta.
Maarian kirkkomaasta on ilmestynyt 36-sivuinen esite, joka esittelee kirkon ja hautausmaan vanhoja hautamuistomerkkejä. Runsaasti kuvitettu kirjanen avaa mielenkiintoisia näköaloja Maariasta viimeisen leposijansa saaneiden merkkihenkilöiden elämään ja paikallishistoriaan. Kirjasta on saatavissa muun muassa Maarian kirkosta. Lue lisää Maarian kirkkoa ympäröivästä kirkkomaasta "Maarian kirkkomaa - aikamatka halki pitäjän historian" (pdf, aukeaa samassa ikkunassa).
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä