Hautamuistomerkki

Haudalle asennettava muistomerkki tarvitsee kirjallisen luvan. Muistolehtoon ei voi asentaa omaa muistomerkkiä, mutta useissa muistolehdoissa on mahdollisuus saada vainajan nimi yhteismuistomerkkiin.

Muistomerkin pystyttämiseen, muuttamiseen, vaihtamiseen ja pysyvään poistamiseen tarvitaan hautausmaiden toimiston myöntämä kirjallinen lupa. Lupamenettelyä ei tarvita, jos haudalla jo olevaan muistomerkkiin lisätään vain viimeksi haudatun vainajan tiedot eikä muistomerkkiin tehdä muita muutoksia. Jos hankit muistomerkin hautaustoimiston tai hautakiviliikkeen kautta, hoitavat he yleensä luvan hankkimisen.

Pikkulintu hautakiven päällä kesäisellä hautausmaalla.

Luvan saaminen edellyttää, että muistomerkki täyttää muistomerkkiohjeissa esitetyt vaatimukset ja että hautaukseen ja hautapaikkaan liittyvät maksut on suoritettu.

Lupaa varten muistomerkistä on laadittava muistomerkkisuunnitelma, joka on tehty alla olevalla lomakkeelle tai jossa on vastaavat tiedot. Hakijan (hautaoikeuden haltijan tai omaisten valtuuttaman henkilön) allekirjoittama suunnitelma toimitetaan hyväksyttäväksi hautausmaiden toimistoon.

  • sähköposti: turku.huoltokeskus@evl.fi
  • postiosoite:
    Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
    Huoltokeskus
    Skarppakullantie 10
    20720 Turku

» Hautamuistomerkkiohjeet
» Hautamuistomerkkisuunnitelman pohja (pdf)
» Hautamuistomerkkisuunnitelma – sähköinen lomake (docx)

Muistomerkin siirtäminen

Kun vainaja haudataan vanhaan sukuhautaan, omaisten tulee ennen haudan avaamista sopia hautakiviliikkeen kanssa hautamuistomerkin ja reunakivien siirrosta. Myös takaisin asentamisen tekee hautakiviliike.

Nimilaatta muistolehtoon

Jos vainaja tuhkataan ja haudataan Kärsämäen, Maarian tai Piikkiön muistolehtoon, omaiset voivat kiinnityttää yhteismuistomerkkiin nimilaatan, jossa on vainajan nimi sekä syntymä- ja kuolinvuosi.

» Lue lisää muistolehtoon hautaamisesta