Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Aulikki Mäkinen asetetaan Turun tuomiorovastin virkaan sunnuntaina 5. syyskuuta. Hänet asettaa virkaan arkkipiispa Tapio Luoma. Messu alkaa Turun tuomiokirkossa kello 10.
1.9.2021 16.52
Satavuotias Mikaelinseurakunta on tulevina viikkoina liikkeellä lähiöiden liikekeskusten ulkoalueilla. Tunnistat meidät Mikael100-autosta ja ilmapalloista. Kahvitarjoilu.
1.9.2021 12.09
Kaarinan kirkon pihapiiriin voi odottaa ensi keväänä kirjavanvärikästä kukkatarhaa. Kevätkukat kirkon pihapiirissä eivät ole mikä tahansa tarha, vaan ne istutetaan riemukkailla talkoilla keskiviikkona 1.9. klo 10-13. Päivä on D-day eli diakonian viran päivä.
27.8.2021 14.47
Katariinan hautausmaalta raivataan porukalla vahingollista vieraslajia kurtturuusua syyskuun alkajaisiksi. Kurtturuusutalkoot pistetään pystyyn torstaina 2. syyskuuta klo 16-19. Katariinan hautausmaa löytyy Pyhän Katariinan kirkon ympäristöstä Ylioppilaskylän vieressä.
26.8.2021 15.16
Voi taivas! Puhetta perheestä -keskustelusarja nostaa perheen pöydälle. Keskustelut kuutena keskiviikkona aina kuudelta. Ensimmäinen osa on nähtävissä 25.8. klo 18 Youtubessa Turun ev.lut. seurakunnat -kanavalla tai osoitteessa www.voitaivas.fi
23.8.2021 16.57
Pidätkö roskattomasta kaupungista? Onko mielessäsi jokin asia, pieni tai suuri, miten voisimme seurakunnissa ottaa ympäristöasiat entistä paremmin huomioon? Tule mukaan keskiviikkona 25.8.!
19.8.2021 14.57
Kalmin muistoistutuksen esittely ja luento Kalmin säähavainnoista Maarian kirkossa keskiviikkona 25.8. klo 17.30 alkaen
18.8.2021 10.00
Rukoushetkessä on mahdollista sytyttää kynttilä rauhan puolesta
17.8.2021 08.34
Koronan vuoksi monissa perheissä on tullut vietettyä ehkä paljon aikaa lasten kanssa kotona ja moni kaipaa paikkaa, jossa voi kohdata myös muita perheitä.
12.8.2021 16.58
Kirjailijat Anneli Kanto ja Marjatta Lehtovirta kertovat Tuomiokirkon kirjailijaillassa uusimmista teoksistaan perjantaina 13.8.2021 klo 17.
12.8.2021 11.53
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä