-
Iltanuotio ja Sibeliusboksit juhlistavat Suomen luonnon päivää
Suomen luontoa juhlitaan ulkona oleskellen ja liputtaen lauantaina 27.8. Seurakunnissa Suomen luonnon päivään on valmistauduttu jo värkkäämällä Sibeliusbokseja ja kokoamalla halkoja iltanuotiota ja nuotioiltamia varten.
26.8.2022 11.49
-
Diakonian juhlavuosi huipentuu syyskuun alun juhlallisuuksiin
Diakonian viran päivänä 1. syyskuuta tulee kuluneeksi tasan 150 vuotta siitä, kun Suomessa vihittiin virkaan ensimmäinen diakonissa Matilda Hoffman. Tämän vuoksi kuluvana vuonna on juhlittu diakonian juhlavuotta teemalla Oikeus ihmisarvoiseen elämään.
25.8.2022 15.22
-
Turun yliopisto ja seurakuntayhtymä solmivat aiesopimuksen yhteistyöstä
Turun yliopiston humanistinen tiedekunta ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä allekirjoittivat tiistaina aiesopimuksen koulutus- ja tutkimusyhteistyöstä.
23.8.2022 16.01
-
Vanha rouva oikutteli – Tuomiokirkon aikakello jälleen oikeassa ajassa
Tuomiokirkon aikakello pimputtelee vuorokauden ajankulun vartin tarkkuudella. Aikakello meni epäkuntoon keskiviikkona, mutta vika on jo korjattu. Ukonilmaa arvellaan syylliseksi.
19.8.2022 11.12
-
Vastine TS:n artikkeliin
Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen on tänään julkaissut vastineen Turun Sanomien artikkeliin.
17.8.2022 16.23
-
Henkinen polku voimavarana -keskustelu Tuomiokirkossa 24.8.
Uskontojenvälistä dialogia käydään Turun tuomiokirkossa keskiviikkona 24. elokuuta 2022 klo 17.30 - 19. Kahden keskustelukumppanin, kristityn ja buddhalaisen, välisen keskustelun aiheena on Henkinen polku voimavarana. Keskustelu käydään englanniksi ja sitä ohjaa kirkkoherra Laura Maria Latikka Maarian seurakunnasta.
17.8.2022 15.21
-
Tule päättäjäksi kirkkoon - ehdokasilta Aureliassa ke 24.8.
Lähde ehdolle syksyn seurakuntavaaleissa! Tule kuulemaan aiheesta lisää keskiviikkona 24. elokuuta klo 17-19 Aureliaan, Aurakatu 18, Turku.
12.8.2022 15.27
-
Hääyössä sädehti onnellisia pariskuntia
Hääyö-tapahtumaa vietettiin ensimmäistä kertaa Turun tuomiokirkossa lauantaina 6. elokuuta. Illan ja alkuyön tunteina sai toisensa 16 pariskuntaa. Kolmen pariskunnan avioliitto siunattiin ja yksi pariskunta vietti häidensä 20-vuotisvuosipäivää. Tilaisuuden järjestivät Turun ja Kaarinan seurakunnat.
8.8.2022 16.59
-
Koulu alkuun siunauksella
Noin pari tuhatta pientä koululaista Turussa ja Kaarinassa aloittaa pian uuden elämänvaiheen. Kirkkohetki, jossa saa siunauksen koulutielle, on mukava ja turvallisuudentunnetta luova tapa valmistautua uuteen ja jännittävään.
1.8.2022 11.49
-
Mikaelinseurakunta mukana Taiteiden yössä kävelykadulla
Tänäkin vuonna Mikaelinseurakunta jalkautuu Taiteiden yönä 11.8. kävelykadulle.
29.7.2022 18.04
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- 45
- 46
- 47
- 48
- 49
- 50
- 51
- 52
- 53
- 54
- 55
- 56
- 57
- 58
- 59
- 60
- 61
- 62
- 63
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- 69
- 70
- 71
- 72
- 73
- 74
- 75
- 76
- 77
- 78
- 79
- 80
- 81
- 82
- 83
- 84
- 85
- 86
- 87
- 88
- 89
- 90
- 91
- 92
- 93
- 94
- 95
- 96
- 97
- 98
- 99
- 100
- 101
- 102
- 103
- 104
- 105
- 106
- 107
- 108
- 109
- 110
- 111
- 112
- 113
- 114
- 115
- 116
- 117
- 118
- 119
- 120
- 121
- 122
- 123
- 124
- 125
- 126
- 127
- 128
- 129
- 130
- 131
- 132
- 133
- 134
- 135
- 136
- 137
- 138
- 139
- 140
- 141
- 142
- 143
- 144
- 145
- 146
- 147
- 148
- 149
- 150
- 151
- 152
- 153
- 154
- 155
- 156
- 157
- 158
- 159
- 160
- 161
- 162
- 163
- 164
- 165
- 166
- 167
- 168
- 169
- Seuraava »