Uutislistaukseen

Mikaelin SuperSunnuntaissa 24.10. kaikille jotakin - mistä paloista sinun sunnuntaisi koostuu?

supersunnuntai-HD-2 (2).png

Mikaelinseurakunnassa vietetään 24.10. historian toista SuperSunnuntaita, joka kutsuu kaikenikäisiä viihtymään ja hengaamaan seurakunnassa vaikka koko päivän. Aamun messu alkaa nykyään klo 11, joten nyt mukaan ehtivät aamu-unisemmatkin. Messun jälkeen odottavat lounastajia vapaaehtoisten valmistamat lihapullat ja muusi (saatavilla myös maidoton ja gluteeniton versio). Lounasmaksu on vapaaehtoinen ja menee oman seurakunnan diakoniatyöhön. 

Lounaan jälkeen klo 14.30 voi joko jäädä sulattelemaan ruokaa seurakuntasaliin, missä alkaa Jipun Usko, toivo ja rakkaus nimeä kantava konsertti tai suunnata Klubisiipeen viettämään kansainvälistä siestaa - katsomaan koskettavaa dokumenttia kristittyjen tilanteesta Iranissa ja tapaamaan dokumentin tekijöitä osallistumaan maalauspajaan tai keskustelemaan kielikahvilaan, missä opetellaan suomen kieltä. Samaan aikaan seurakuntakodin kahviossa voi oppia tekemään perinteisiä karjalanpiirakoita runsaan tunnin mittaisella minikurssilla. Koko ajan lapsille ja lapsiperheille on omaa ohjelmaa kahdessa ikäryhmässä (alle kouluikäiset ja kouluikäiset) lastentalon puitteissa Mikonmökissä.

Päivä huipentuu klo 16 alkavaan uudenmuotoiseen Mikael ILTA messuun, jossa on musiikissa bändi ja messun jälkeen iltapalaa kaikille. Myös siellä toimivat pyhäkouluryhmät lapsille. Jos kahvihammasta jää kolottamaan, Mikonmökin kansainvälinen kahvila on auki puolikuudesta iltakahdeksaan saakka.

Valitse tästä palasista koostuvasta päivästä ne palat, jotka sopivat sinulle ja tervetuloa ystävien kanssa!

2021-10-13 20:49:00.0