Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Turun hautausmaalla voi tänä kesänä kohdata papin, jonka kanssa voi vapain mielin pysähtyä juttelemaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Peter Eriksson on Turun ensimmäinen hautausmaapappi. ”Toivoisin, että ihmiset kokisivat kohtaavansa minussa helposti lähestyttävän papin”, hän sanoo.
27.5.2021 13.27
Kesän ajan Turun tuomiokirkon Pormestarin kappelissa toimiva pop-up-pyhiinvaelluskeskus aukeaa 1. kesäkuuta. Keskus on avoinna Tuomiokirkon aukioloaikoina, joka päivä klo 9-18, elokuun loppuun asti.
26.5.2021 10.24
Turun ja Kaarinan tiekirkot avaavat ovensa vähitellen kesäkuun alusta alkaen. Tänä kesänä tiekirkkojen joukkoon liittyvät uusina kohteina Martinkirkko ja Kuusiston kirkko. Muut tiekirkot ovat Turun tuomiokirkko, Mikaelinkirkko, Maarian kirkko, Pyhän Katariinan kirkko ja Piikkiön kirkko.
26.5.2021 08.00
Pyhiinvaellukselle voi nyt lähteä helposti perheen kesken tai lapsiryhmän kanssa. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän varhaiskasvatuksen lastenohjaajat ovat laatineet materiaalit kolmelle pyhiinvaellukselle, joissa lapsi on keskiössä.
25.5.2021 10.25
Paavo Nurmi Games ja Orkla Care lahjoittavat tänä vuonna Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniayksiköiden ruoka-apuun tuhat terveyskassia. Kassit jaetaan diakoniatyön kautta vähävaraisille perheille tulevan kesän aikana. Terveyskassit, jotka sisältävät erilaisia hygienia- ja elintarvikkeita, on koonnut suomalaiset huippuyleisurheilijat.
21.5.2021 12.27
Mikaelinseurakunta täyttää 2021 tasan 100 vuotta. Juhlavuoden aikana on tarkoitus muistaa seurakunnan eri alueita, joista Port Arthur pääsee ensimmäisenä vuoroon.
19.5.2021 22.45
Seurakuntien toiminnassa sekä sisätiloissa että rajatuissa ulkotiloissa on tällä hetkellä voimassa enintään 10 osallistujan kokoontumisrajoitus. Alle 20-vuotiaille voidaan järjestää kokoavaa toimintaa.
17.5.2021 10.38
Mikaelinkirkossa tunnelma sähköistyy, kun eri puolueiden ehdokkaat tulevat yhteen Kirkko kohtaa -illassa torstain 20.5. klo 18.
16.5.2021 19.33
Voit auttaa köyhyyteen pudonneita vanhuksia lahjoittamalla tämän vuoden Yhteisvastuukeräykseen. Hanki oma pahvihahmo Tuomiokirkon penkkiin tai lahjoita sopiva summa.
7.5.2021 16.53
Hanki oma pahvihahmo Tuomiokirkon penkkiin tai lahjoita muuten vain Yhteisvastuukeräykseen.
6.5.2021 14.21
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä