Uutislistaukseen

SuperSunnuntaissa 7.11. mm. Miestentalo ja Vanhanajanmessu 

Marraskuun aluksi on luvassa syksyn kolmas SuperSunnuntai. AAMU ja ILTA messujen lisäksi päivässä on tarjolla lounasta ja välipalaohjelmaa eri ikäisille.

Supersunnuntain ohjelmamainos.

Tällä kertaa luvassa on mm. Miestentalo, Pieni pyhiinvaellus, kukkasipuleiden istutusta sekä Lasten- ja perheidentalo Mikonmökissä.   

SuperSunnuntai alkaa toivotulla Vanhanajanmessulla klo 11. Mikaelinkirkossa lauletaan 2000-luvun taitteessa poistetuilla vanhoilla messusävelmillä ja virsillä. Ideana on tehdä musiikkimatka 1920- ja 1930-luvuille, jolloin seurakunta oli vielä uusi. Messussa saarnaa vierailijana pastori Teuvo V. Riikonen. Välittömästi messun jälkeen on Parikanniemi säätiön seurat Mikaelinkirkossa.   

Messun jälkeen on tarjolla lounasta (Iranilainen Liha-yrttipata riisillä ja jälkiruoka) ja/tai kahvia Mikaelin seurakuntakodilla klo 12.30–14.30 (vapaaehtoinen maksu diakonian hyväksi). Mikaelinkirkolla on mahdollista istuttaa kukkasipuleita kevään iloksi klo 14 alkaen (15.30 asti).    

Välipala-ohjelmana on tarjolla Lasten ja perheidentalo Mikonmökissä (Puistok.13, siäspiha) klo 14.15–15.45. Lastentalon lopuksi on perheille välipalatarjoilu. Aikuisille on tarjolla klo 14.30 seurakuntakodilla kolme vaihtoehtoa. Miestentalo starttaa klubi-siivessä, jossa on miehistä tarjoilua ja ohjelmaa Pasi Jaakkolan johdolla.  Seurakuntasalin Pienessä pyhiinvaelluksessa on luvassa hiljentymistä musiikin, taiteen, kirjoittamisen jne. äärellä. Lisäksi seurakuntakodin kahviossa on Suomi-kahvila, jossa voi keskustelemalla auttaa maahanmuuttajien suomen oppimista.  

Päivä päättyy klo 16 alkavaan Mikael ILTA -messun, jossa teemana on seurakuntalaisten keskinäinen rakkaus. Tuttuun tapaan lapsille on tarjolla pyhäkoulut kolmelle eri ikäryhmälle (3-6v, 7-10v & 11-14v). Musiikissa Mikaelove ja illanmessun päätteeksi iltapala.   

Jatkopaikkana avautuu klo 17.30 Mikonmökissä Kansainvälinen kahvila (International Cafe). Tervetuloa SuperSunnuntaina piipahtamaan Mikaeliin tai jäämään vaikka koko päiväksi.   

Seuraava jouluinen SuperSunnuntai on 12.12.   

Turun Mikaelinseurakunta 31.10.2021 / PJ, TH

Sun Oct 31 13:36:00 EET 2021