Uutislistaukseen

Joulupalloja puun oksilla.

Kauneimmat joululaulut kutsuvat lapsia ja perheitä laulamaan hyvän asian puolesta

4.12.2019 09.53

Kauneimmat joululaulut täyttävät kirkot tänä jouluna jo 47. kerran. Seurakunnat ympäri Suomen järjestävät ensimmäisen adventin ja loppiaisen välillä tuhansia laulutilaisuuksia, ja mukaan mahtuu myös erityisesti lapsille ja perheille suunnattuja joululauluhetkiä. Turun ja Kaarinan seurakunnissa näitä tilaisuuksia on kaikkiaan 9.

- Tilaisuuden kesto on lapsille sopiva, noin 45 minuuttia. Piikkiön kirkossa 15.12. lapsille jaetaan rytmisoittimia, joilla he saavat soittaa mukana. Osassa yhteislauluista säestää Ilonen House Band ja lapsikuorokin esiintyy. Joissain lauluissa voi myös leikkiä mukana. Partiolaiset tuovat kirkkoon Betlehemin rauhantulen, josta voi sytyttää oman lyhdyn, kertoo Piikkiön seurakunnan kanttori Tiina Ilonen.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa kerätään jo tuttuun tapaan kolehti kehitysmaiden lapsille. Suomen Lähetysseura tukee keräysvaroilla heikoimmassa asemassa olevia lapsia yli 20 maassa. Lasten ja perheiden Kauneimmissa joululauluissa lapset siis laulavat lapsille hyvää tekemällä.

- Kauneimmat joululaulut virittävät hyvin jouluntunnelmaan. Arjen kiireen keskellä on hyvä pysähtyä hetkeksi laulamaan ja viettämään aikaa yhdessä rakkaiden kanssa, Ilonen sanoo.

Lasten kauneimmat joululaulut:

Su 8.12. klo 16 Henrikinkirkko (Peltolantie 2)
Su 12.12. klo 18 Hannunniitun seurakuntatalo (Virmuntie 2)
Su 15.12. klo 14 Poikluoman seurakuntatalo (Poikluomantie 9)
Su 15.12. klo 15 Piikkiön kirkko (Hadvalantie 5), Ilonen House Band
Su 15.12. klo 16 Kuusiston kirkko (Linnanrauniontie 157)
Su 15.12. klo 17 Tuomiokirkko (Tuomiokirkonkatu 1)
Ke 18.12. klo 17 Paattisten kirkko (Paattistentie 847), ulkona glögi- ja piparitarjoilu, oma muki mukaan
Su 22.12. klo 12 Martinseurakunnan alueella, paikka varmistuu myöhemmin, piparit ja glögit
Su 22.12. klo 14 Kaarinan kirkko (Voudinkatu 2)
Su 22.12. klo 15 Kakskerran kirkko (Kakskerran kirkkotie 110), glögit ja piparit
Ti 24.12. klo 14 Varissuon kirkko (Kousankatu 6)

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 4.12.2019 / JK)