Uutislistaukseen

Kivisen kirkon pyöreä ikkuna. Kuva: Jussi Vierimaa

Hilpeä joulunavaus Piikkiön kirkossa

25.11.2019 11.56

Hilpeässä joulunavauksessa perjantaina 29.11. kello 19 Piikkiön kirkossa pääsee mukavasti joulutunnelmaan musiikin sävelin. 

Konsertissa kuullaan ja nähdään nelikätistä ja nelijalkaista urkujen soittoa, kun urkutaiteilijat Tiina Ilonen ja Ville Urponen soittavat vauhdikkaita ja iloisia joulukappaleita kirkon uusilla uruilla. Urkujensoitto heijastetaan valkokankaalle.

Illan aikana esiintyvät myös Ilonen House Band ja seurakunnan lapsikuoro. Kirkkoväki pääsee laulamaan tuttuja joululauluja bändin säestyksellä. Yhteislauluna kirkossa kajahtavat muun muassa Joulukirkkoon, Kulkuset ja konsertin päättävä Enkeli taivaan.

– Hilpeä joulunavaus on järjestetty vuodesta 2012 alkaen ja se on ollut hyvin suosittu. Konsertti onkin muodostunut monien perheiden perinteiseksi joulukauden aloitukseksi, kertoo Piikkiön seurakunnan kanttori Tiina Ilonen.

Tapahtuma on lapsiystävällinen ja rento. Ohjelmaosuus kestää alle tunnin, joten se ei ole liian pitkä perheen pienimmillekään. Konsertin jälkeen on tarjolla glögiä ja pipareita eli halutessaan saa jäädä vielä viettämään iltaa yhdessä.

– Toivon ja uskon, että ihmiset saavat konsertissa hetkeksi unohtaa arjen kiireet ja murheet. Joulu lähenee, mutta sen verran siihen on kuitenkin vielä aikaa, ettei se stressaa, Ilonen sanoo.

Hilpeä joulunavaus Piikkiön kirkossa (Hadvalantie 5) perjantaina 29.11. kello 19. Konserttiin on vapaa pääsy.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 25.11.2019 / JK)