Työttömien ja vähävaraisten joulujuhla Logomossa 23.12.2017

15.12.2017 15.02

Operaatio Ruokakassi logo

Työttömien ja vähävaraisten joulujuhlaa vietetään tänä vuonna Turun Logomossa, Köydenpunojankatu 14, lauantaina 23.12. klo 17–20.

Paikalle odotetaan noin tuhatta juhlavierasta. Vapaaehtoisia juhlassa ahertaa noin 250 ihmistä eri tehtävissä. Juhlan mahdollistavat lukuisat lahjoittajayritykset ja Operaatio Ruokakassin jäsenyhteisöt vapaaehtoistyöntekijöineen.

Jo 22. kertaa järjestettävä huikea vapaaehtoistyön näyte, kaiken kansan joulujuhla vähävaraisille ja työttömille pidetään nyt viidentenä vuonna peräkkäin Logomon tiloissa.

Ruokatarjoilu noudattaa perinteistä suomalaista juhlajoulupöytää, jossa mausta ja laadusta ei tingitä – haluamme tarjota parasta niin vatsoille kuin silmille. Liinat, juhlaservietit sekä kukat ja kynttilät kaunistavat Logomon juhlasalin. Jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan. Ruokaa valmistamassa ja tarjoilemassa on noin 50 vapaaehtoista, jotka tahtovat antaa jotain itsestään ja taidoistaan niille, jotka eivät voi tänä vuonna järjestää joulujuhlaa itse.

Jokainen juhlavieras saa kotiin mukaan jouluisen ruokakassin, ja lapsille on luvassa oma yllätys. Jouluevankeliumin lukee Operaatio Ruokakassin puheenjohtaja Pertti Verho. Puhujina ovat Marja Kalajoki ja rovasti Jorma Kalajoki. Kaupungin tervehdyksen tuo Turun hyvinvointitoimialan johtaja Riitta Liuksa. Ohjelmassa on tanssiesitys tanssiryhmältä Elior (Jumala on valoni). Yhteisiä joululauluja johtavat Leonard Stenroos, Markku Järvenpää sekä Matti Lempinen. Juhlan juontavat Renée Honkanen ja Heikki Virolainen.

Erillisiä ilmoittautumisia ei tänä vuonna tarvita. Juhlaan mahtuu 1 000 ensimmäiseksi paikalle saapunutta. Ovet avataan jo kello 16.00.

Tapahtuman järjestää Operaatio Ruokakassi ry. Lisätietoja osoitteessa www.operaatioruokakassi.com.

Operaatio Ruokakassi ry on Turun seudulla toimiva kristillisten avustusjärjestöjen yhteinen auttavan käden ojennus sitä tarvitseville. Suojelijana toimii ministeri Annika Saarikko. Järjestöt yhdistivät virallisesti voimavaransa 1.3.2008. Yhteistyön merkkinä syntyi Operaatio Ruokakassi, jonka tehtävänä on keskitetysti hankkia ja toimittaa jaettavaa ruokaa, hygieniatuotteita sekä vaatteita vähävaraisille ja eri tavoin syrjäytyneille. Auttamistyötä kehitetään kokonaisvaltaisesti yhteistyössä julkisen sektorin kanssa. Operaatio Ruokakassi avustaa päivittäin satoja henkilöitä jäsenjärjestöjensä diakonisen lähimmäistyön kautta. Avun tarpeessa olevat kohdataan tasavertaisina, kristillisen lähimmäisenrakkauden periaatteella. Operaatiossa tehtävä työ on pääosiltaan vapaaehtoistoimintaa.

(Operaatio Ruokakassi ry. 15.12.2017)

« Uutislistaukseen