Uutislistaukseen

Palestrinaa Piikkiön kirkossa

23.10.2017 16.03

Piikkiön kauniissa kirkossa soi renessanssin ajan vokaalimusiikki Giovanni Pierluigi da Palestrinalta lauantaina 28. lokakuuta klo 18.

Varhaiseen musiikkiin erikoistuneen Mats Lillhannuksen valmentamassa lauluyhtyeessä laulavat Anne Vähäkuopus ja Sanna-Maria Hovi (sopraano), Hilkka Lukander ja Nora Varke (altto), Mats Lillhannus ja Harri Lukander (tenori) sekä Janne Reini ja Mika Viipuri (basso). Lauluyhtye on perustettu varta vasten esittämään varhaista vokaalimusiikkia Piikkiön kirkossa.

Lauluyhtyeen valmentaja Mats Lillhannus kertoo:

”Renessanssi on vokaalimusiikin ehdoton kulta-aika musiikimme historiassa. Jokaisessa hieman isommassa kirkossa ja hovissa viljeltiin moniäänistä laulua ja Euroopan arkistot ovat pullollaan lukemattomien säveltäjien loisteliaita teoksia. Kenties kuuluisin renessanssisäveltäjä jälkimaailmalle oli Giovanni Pierluigi da Palestrina, jonka sävellystyyliä kohotettiin vuosisadoiksi eteenpäin ihanteelliseksi moniäänisen musiikin mittapuuksi. Palestrina sävelsi muun muassa reilusti yli sata messua toimiessaan Rooman keskeisissä kirkoissa, mukaanlukien Sixtuksen kappelissa paavin kapellimestarina. Missa Lauda Sion perustuu rakenteellisesti Palestrinan omaan motettiin, joka vuorossaan on moniäänisesti käsitelty versio 1200-luvun gregoriaanisesta sekvenssistä. Näitä kaikkia kuullaankin konsertissa.

Palestrina eli myös aikana jolloin lutherilainen reformaatio sai vankan jalansijan pohjoisemmassa Euroopassa. Näin reformaatio 500-juhlavuonna onkin mielenkiintoista asetella näitä kahta perinteitä rinnakkain ja nähdä miten, kun uutta protestanttista musiikkiaarteistoa piti luoda tyhjästä, vaikutteita otettiin perinteisen katolilaisen polyfonian maailmasta. Ajan myötä sitten kehittyi oma tyyli joka oli ilmeeltään lähempänä luterilaista virttä, reformoidun jumalanpalveluksen peruskiveä. Rakenteesta tuli selkeämpi, homofonisempi, ja säkeitä oli monta. Urkujen puuttuessa näitä voitiin myös käyttää seurakuntalaulun säestyksenä.”

Renessanssin ajan vokaalimusiikkia Giovanni Pierluigi da Palestrinalta Piikkiön kirkossa lauantaina 28.10.2017 klo 18. Konserttiin on vapaa pääsy.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 23.10.2017 / MV)