Merkkinaiset ja suuret urheilijat aiheena Turun hautausmaan opaskierroksilla

6.9.2017 10.00

Hautakivi Turun hautausmaalla

Turun Matkailuoppaiden suositut opastukset Turun hautausmaalla jatkuvat syyskuussa kahdella kävelykierroksella.

Maanantaina 11. syyskuuta kierroksen teemana on ”arvon turkulaisrouvia maan povessa”. Turussa eläneistä määrätietoisista ja merkittävistä naisista kertova kävelykierros nostaa esille uranuurtajia ja tienraivaajia tieteen eri aloilta sekä esiintyviä ja luovia taiteilijoita. Heidän joukossaan on niin uran tehneitä naisia kuin perhettään vaalivia äitejä.

Viikkoa myöhemmin, 18.9. ”kunniakierros hautausmaalla” muistelee heitä, jotka ovat saaneet turkulaiset ja muutkin suomalaiset liikkumaan ja liikuttumaan. Lentävän ja hiljaisen turkulaisen tietävät monet, mutta onko olympiarenkaita lisää? Kuka onkaan Turun urheilun isä? Entä mistä syntyi Aarnen talli?

Kierrokset alkavat klo 18 ja niiden kesto on noin puolitoista tuntia. Ennen kierroksen alkua kokoonnutaan hautausmaan Uudenmaantien puoleisella kukkakioskilla. Opastuksen hinta on 6 euroa/osallistuja. Osallistuminen maksetaan oppaalle kierroksen alussa.

Turun Matkailuoppaiden kävelykierrokset Turun hautausmaalla ma 11.9. ja ma 18.9.2017 klo 18–19.30.

Kuva: Timo Jakonen

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 6.9.2017 / RK)

« Uutislistaukseen