Uutislistaukseen

Turun tuomiokirkon kellot.

Kirkonkellot soivat 100-vuotiaalle Suomelle vuoden vaihtuessa

28.12.2016 09.21

Seurakunnat aloittavat Suomi 100 –juhlavuoden iloisesti soittamalla kirkonkelloja uudenvuoden yönä vuoden vaihtuessa.

Turussa ja Kaarinassa kellojaan soittaa kaikkiaan 11 kirkkoa. Turun tuomiokirkon puolen yön kellojen lisäksi kelloja soittavat Mikaelinkirkko, Martinkirkko, Hirvensalon kirkko, Pyhän Katariinan kirkko, Maarian kirkko, Paattisten kirkko, Piikkiön kirkko, Henrikinkirkko, Varissuon kirkko ja Kaarinan kirkko.

Kirkolle itsenäisyyden juhlavuosi 2017 on samalla Reformaation merkkivuosi, jonka vietto aloitettiin lokakuun lopussa ja jatkuu 5.11.2017 saakka. Reformaatio tuki suomen kielen ja koulutuksen asemaa ja loi näin pohjaa kansallisen identiteetin synnylle ja itsenäisyyspyrkimyksille. Kirkko on ollut keskeinen yhteiskunnallinen toimija, kouluttaja, sosiaalisen vastuun kantaja, tuki kriisiaikoina, kulttuurin luoja ja kansainvälisyyskasvattaja.

Kehotuksen kirkonkellojen juhlasoittoon on antanut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 28.12.2016 / MV)