Maarian pappilan jouluseimi avataan 27.11.

22.11.2016 09.23

Maarian pappilan seimi

Maarian pappilassa oleva perinteinen jouluseimi avataan taas ensimmäisenä adventtina 27.11. noin klo 11.30. Seimen avajaiset alkavat pappilan porttirakennuksessa heti Maarian kirkossa olevan messun päätyttyä. Seimen avaa Maarian seurakunnan kirkkoherra Katri Rinne.
 

Jo neljättä vuotta esillä oleva jouluseimi on avoinna päivittäin klo 9–15 loppiaiseen 6.1.2017 asti. Joululaulun sanat ”heinillä härkien kaukalon nukkuu lapsi viaton” pätevät tänä vuonna paremmin kuin koskaan, sillä seimiasetelmaan on uutena hahmona lisätty härkä. Lähes ihmisen kokoiset hahmot tallimaisessa vanhassa tilassa luovat mieleen väkevän kuvan joulun tarinasta niin suurelle kuin pienellekin kävijälle.

Hahmojen suunnittelusta ja toteuttamisesta ovat vastanneet harrastelijataiteilijat Leena Törmä, Marjatta Risku, Tuuli Kastemaa ja Heidi Nummila. Näyttelyrakenteiden tekemisessä on avustanut Charlston Palombo Correia

Jouluseimen lisäksi pappilan leivintuvassa on joulukuussa avoinna Leena Törmän ikoninäyttely Ikoni kirkkovuoden kuvaajana. Näyttelyssä on esillä on kirkkovuoteen liittyviä ikoneja, joulunajan tapahtumia kuvaavia ikoneja sekä henkilöikoneja. Näyttely on avoinna viikonloppuisin 3.–4.12. ja 10.–11.12. klo 11.30–15 sekä 17.–22.12. päivittäin klo 11.30–15. Muulloin se on avoinna sopimuksen mukaan. Varaukset numerosta 040 966 9200 tai 040 413 1012.

Ensimmäisen adventin hulinaa

Seimen avajaisten lisäksi Maarian kirkossa ja pappilassa on ensimmäisenä adventtina paljon muutakin toimintaa. Aamulla klo 10 Maarian kirkossa vietetään messua, jossa lauletaan perinteinen Hoosianna-virsi. Samaan aikaan seimen avajaisten kanssa pappilassa käynnistyvät Verbum Sonans -kuoron laulumyyjäiset, joissa on myynnissä mm. lauluesityksiä, leivonnaisia, gluteenittomia tuotteita, puuroa ja kortteja.

Kello 15 Maarian kirkossa alkaa Maarian reformaation merkkivuoden aloituskonsertti, jossa Markku Luolaja-Mikkola soittaa barokkisellolla Johan Sebastian Bachia. Klo 17 kirkossa alkaa päivän toinen messu, joka on seurakuntalaisten voimin järjestettävä Johannesmessu.

Jouluseimen avajaiset
Maarian pappila
su 27.11. klo 11.30

Seimi avoinna päivittäin klo 9–15 6.1.2017 asti

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 22.11.2016 / AH)

« Uutislistaukseen