Eläkkeelle jääneiden ryhmästä eväitä uuteen elämänvaiheeseen

24.10.2016 15.55

Työelämästä eläkkeelle siirtyminen on monelle suuri elämänmuutos. Sopeutuminen uuteen elämänvaiheeseen ei aina ole helppoa ja vastaan voi tulla yllättäviäkin ongelmia.

Maarian seurakunnassa alkaa marraskuussa ryhmä, joka auttaa selviytymään eläkeajasta ja sen tuomista muutoksista. Ryhmä on tarkoitettu niille, jotka ovat juuri jääneet eläkkeelle tai ovat pian jäämässä.

Ryhmässä käsitellään keskustelun ja vertaistuen kautta ikääntyvien hyvinvointitekijöihin ja elämänhallintaan liittyviä kysymyksiä. Tarkoituksena on lisätä eläkeläisten kokonaisvaltaista hyvinvointia muutoksen keskellä. Aiheita ovat esimerkiksi ravinto, liikunta, sosiaaliset suhteet ja päihteet. Keskusteluiden kautta halutaan mm. oppia tunnistamaan ja vähentämään erilaisiin elämäntilanteisiin ja -tapoihin liittyvien riskejä.

– Tärkeintä on kokemusten jakaminen, toteaa Ulla Valtonen, joka on vetänyt ryhmiä Maarian seurakunnassa jo useamman vuoden ajan.

– Kokoontumisten lopuksi teemme myös aina jotakin mukavaa yhdessä. Käymme esimerkiksi harrastamassa yhdessä jotakin sekä syömässä, Valtonen kertoo.

Eläkkeelle jääneiden ryhmän ensimmäinen kokoontuminen on 14.11. kello 13 Raunistulan seurakuntatalolla. Kokoontumisten lisäksi ryhmä tutustuu yhdessä myös harrastetoimintaan.

Ryhmään tulee ilmoittautua etukäteen, sillä osallistujien määrä on rajoitettu. Ilmoittautua voi diakonissa Ulla Valtoselle, p. 040 3417 495, tai diakonissa Helena Korhoselle, p. 040 3417 144.

(Maarian seurakunnan viestintä, 24.10.2016 / AH)

« Uutislistaukseen