Uutislistaukseen

Kirkkoherra, kirkon alttari ja alttarivaate, kynttilä Turusta kotoisin olevalla Pauliina Uhinki-Suomisella on sekä kirkkomuusikon että teologin koulutus. Kuva Jussi Vierimaa.

Henrikinseurakunnan kirkkoherra asetetaan virkaan 10.4. klo 11

5.4.2022 18.23

Arkkipiispa Tapio Luoma asettaa Pauliina Uhinki-Suomisen Henrikinseurakunnan kirkkoherran virkaan palmusunnuntaina 10.4.2022 klo 11. Juhlamessu pidetään Henrikinkirkossa, Peltolantie 2.

Arkkipiispa toimii messun liturgina ja Pauliina Uhinki-Suominen saarnaa. Virkaanasettamisessa ja messussa avustavat muun muassa lääninrovasti Ville Niittynen sekä seurakunnan luottamushenkilöt, papit ja muut työntekijät. Virkaanasettamismessussa soi upea musiikki. 

Seurakuntalaiset ovat lämpimästi tervetulleita messuun. Messun jälkeen on tarjolla kasviskeittoa ja kakkukahvit.

Raamattu ja rukous ovat aina ajankohtaisia

Kirkkoherra Pauliina Uhinki-Suominen on syntyisin Turusta, jossa hän on käynyt koulunsa. Hän valmistui ensin musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja ehti toimia kanttorina muun muassa Martinseurakunnassa. Teologian maisteriksi Pauliina Uhinki-Suominen valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 2002. Nykyiseen virkaansa hänet valittiin Liedon seurakunnan kappalaisen virasta.

Uhinki-Suominen valittiin Henrikinseurakunnan kirkkoherraksi jo liki kolme vuotta sitten, toukokuussa 2019. Valinnasta tehdyn valituksen vuoksi hänet asetetaan virkaan vasta nyt, mutta hän on jo toiminut nykyisessä tehtävässä 2,5 vuotta, joulukuusta 2019. Seurakunnan edellinen kirkkoherra Heikki Mäntylä jäi eläkkeelle vuoden 2018 lopulla. 

- Olen suorittanut kognitiivisen lyhytterapian erityiskoulutuksen. Minua kiinnostaa pohtia ihmisen mielenmaisemia, valintoja ja toimintaa sekä yksilöinä että ryhmässä. Nykyisessä työssäni pidän tärkeimpänä huolehtia työyhteisön hyvinvoinnista ja toiminnasta, hän kertoo. 
- Seurakunnassa tärkeintä on sanoma siitä, että Jumala on elävä ja todellinen ja hän on meitä lähellä. Raamattu ja rukous ovat aina ajankohtaisia. Niiden on tärkeä olla seurakuntatyön keskiössä silloinkin, kun toimintatavat muuttuvat ajan myötä. 

Pauliina Uhinki-Suomisen perheeseen kuuluvat mies ja tytär. Vapaa-ajalla hän lukee mielellään kaunokirjallisuutta, tietokirjoja ja hengellisiä kirjoja. Harrastuksiin kuuluvat myös jumppa, polkujuoksu ja pyöräily. 

(Seurakuntayhtymän viestintäpalvelut 5.4.2022 / PH)