Uutislistaukseen

Hautausmaalla voi muistaa myös muualle haudattuja

14.12.2016 10.07

 

Jouluyönä hautausmaat loistavat valomerenä, kun ihmiset sytyttävät kynttilöitä läheistensä haudoille. Jos omaisen haudalle on pitkä matka, voi kynttilän tuoda muualle haudattujen muistomerkille, joita on kaikilla Turun ja Kaarinan hautausmailla.

Turun hautausmaalla muistopaikkana on jo pitkään palvellut Menneitten sukupolvien muistomerkki pienellä aukiolla Vanhan hautausmaan keskellä. Katariinan hautausmaalla muistokivi ja Paattisilla maahan upotettu risti ovat sankarihautojen vieressä. Maarian kirkkomaalla muistopaikka on pystytetty pääportin oikealle puolelle ja Maarian keskisellä hautausmaalla kappelin läheisyyteen. Kärsämäen hautausmaalla muistopaikka löytyy muistolehdon ja kappelin välistä. Kakskerrassa muistopaikka on pääportilta vasemmalle ja Kuusiston hautausmaalla muistopaikaksi pystytetty valurautaristi on kirkon pääsisäänkäynnin edessä. Piikkiössä muistelupaikka on kirkon länsipuolella. Kynttilöitä voi viedä myös viiteen muistolehtoon.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 14.12.2016 / MS)