Uutislistaukseen

Kirkot tarjoavat jouluna hiljentymistä, musiikkia ja yhdessäoloa

Joulu on seurakunnissa vuoden vilkkainta aikaa. Moni sellainenkin, joka ei muuten käy jumalanpalveluksissa, suuntaa askeleensa kirkkoon. Joulun pyhinä Turun ja Kaarinan kirkoissa paitsi  vietetään jumalanpalveluksia ja hartauksia, myös lauletaan Kauneimpia Joululauluja, nautitaan musiikista ja kokoonnutaan yhteen viettämään joulua.

Ihmisen kokoiset nukkehahmot Joosefista, Mariasta kumartuneena Jeesus-lapsen puoleen.

Kuva: Sami Nurmi

Jouluaattona hartaushetkiä ja yhteinen illanvietto

Kaarinan ja Martinseurakunnissa jouluaatto alkaa klo 10 neljännen adventin jumalanpalveluksilla. Iltapäivän puolella moniin kirkkoihin kutsutaan erityisesti perheitä. Perheiden joulukirkkoja ja -hartaushetkiä on Martinkirkossa ja Maarian kirkossa klo 14, Pyhän Katariinan kirkossa klo 14.30 ja Paattisten kirkossa klo 16. Ruotsinkielinen perheiden hartaushetki on Tuomiokirkossa klo 12.15.

Aattohartauksia järjestetään niin kirkoissa kuin kappeleissa. Pyhän Katariinan kirkossa kokoonnutaan jouluevankeliumin äärelle jo aamupäivän puolella klo 11 ja 11.30. Ylösnousemuskappelissa hiljennytään klo 13.30 ruotsinkieliseen musiikki- ja runohetkeen ja klo 15 suomenkieliseen aattohartauteen. Samoin Kärsämäen kappelissa on hartaus klo 15. Maarian kirkon aattohartaudessa klo 16 on mukana Verbum Sonans -kuoro sekä muusikot Juha ja Väinö Viljanen.

Arkkipiispa Tapio Luoman perinteinen jouluhartaus on Tuomiokirkossa klo 16. Hartaushetki on katsottavissa myös verkossa osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.

Jos jouluaattoillan viettäminen yksin ei tunnu hyvältä, voi suunnata Tuomiokirkon kivijalkaan Domcaféseen. Kahvilassa otetaan joulu yhdessä vastaan, nautitaan seurasta ja lämpimästä glögistä klo 19–21 välillä. Illan lopuksi klo 22 siirrytään jouluyön messuun kirkkosalin puolelle.

Jouluyön messuja ja hartauksia on Tuomiokirkon lisäksi myös Kuusiston kirkossa ja Maarian kirkossa klo 22 sekä Martinkirkossa ja Piikkiön kirkossa klo 23. Mikaelinkirkkoon voi puolestaan tulla aattoillan päätteeksi klo 22 laulamaan kauneimpia joululauluja suosittuun Yön Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuteen.

Joulukirkot kutsuvat kirkkoon heti aamusta

Jouluaamun jumalanpalvelus on perinteisesti ollut joulun tärkein jumalanpalvelus. Aamuvirkuille joulukirkkoon menijöille on kissanpäivät: Ensimmäiset jumalanpalvelukset ovat Kuusiston kirkossa ja Tuomiokirkossa jo klo 7 ja suurimmassa osassa muistakin kirkoista klo 8. Martinkirkon jumalanpalveluksessa on mukana lauluyhtye Jouluaamu. 

Ne, jotka haluavat nukkua aamusta hieman pidempään, voivat suunnata klo 10 esimerkiksi Turun Linnan kirkkoon, jossa harvemmin pääsee jumalanpalvelukseen, tai Tuomiokirkon Kauneimmat joululaulut -messuun. Suikkilan seurakuntakodilla on puolestaan jumalanpalvelus klo 13.

Tuomiokirkon perinteisissä joulupäivän illan konserteissa pääsee nauttimaan holveissa kaikuvasta kauniista musiikista. Kello 21 ja 23 alkavissa konserteissa hämärä kirkko ja sivukappeleissa loistavat kynttilät luovat aivan erityisen tunnelman, jota saa kokea harvoin muulloin. Kirkossa kannattaa kulkea hämärän takia varovasti.

Tapanina hiljennytään vielä kerran

Jouluaaton ja -päivän hulinoiden jälkeen voi tehdä hyvää hiljentyä vielä hetkeksi. Tapaninpäivänä eli toisena joulupäivänä jumalanpalveluksissa muistetaan kristikunnan ensimmäistä marttyyria Stefanosta eli Tapania ja hänen kauttaan kaikkia muitakin marttyyreitä, jotka ovat historian aikana kuolleet uskonsa takia. Useissa tapaninpäivän kirkkohetkissä lauletaan virsien sijasta joululauluja.

Yksin asuville järjestetään tapaninpäivänä yhteinen kävelyretki. Lähtö on klo 14 Tuomiokirkon rappusten edestä. Luvassa on noin tunnin verran ulkoilua sekä omakustanteiset kahvit. Sateen sattuessa kävelyn sijaan tutustutaan Tuomiokirkon seiminäyttelyyn ja vaihdetaan kuulumisia sisätiloissa

Jouluaatto su 24.12.

Kaarinan kirkko ja Martinkirkko klo 10 4. adventin jumalanpalvelus
Pyhän Katariinan kirkko klo 11 ja 11.30 Lyhyet aattohartaudet
Domkyrkan kl 11 Musikandakt
Domkyrkan kl 12.15 Familjens julbön
Uppståndelsekapellet kl 13.30 Ljuset lyser i mörkret - musik och poesi
Kuusiston kirkko klo 14 Aattohartaus
Martinkirkko klo 14 Lasten joulukirkko
Maarian kirkko klo 14 Perheiden aattohartaus
Kakskerran kirkko klo 14 ja 15 Aattohartaus
Pyhän Katariinan kirkko klo 14.30 Perheiden aattokirkko
Varissuon kirkko klo 14.30 Kauneimmat joululaulut ja hartaus
Ylösnousemuskappeli ja Kärsämäen kappeli klo 15 Aattohartaus
Henrikinkirkko klo 16 Jumalanpalvelus
Paattisten kirkko klo 16 Jouluaaton perhekirkko
Maarian kirkko, Mikaelinkirkko, Piikkiön kirkko ja Pyhän Katariinan kirkko klo 16 Aattohartaus. Piikkiön kirkossa musiikkia kirkossa jo klo 15.40 alkaen.
Tuomiokirkko klo 16 Arkkipiispan jouluaaton hartaus, katsottavissa myös osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi
Domkyrka kl 17.30 Julbön
Kuusiston kirkko klo 22 Jouluyön hartaus
Maarian kirkko ja Tuomiokirkko klo 22 Jouluyön messu
Mikaelinkirkko klo 22 Yön kauneimmat joululaulut
Martinkirkko ja Piikkiön kirkko klo 23 Jouluyön messu

Joulupäivä ma 25.12.

Kuusiston kirkko klo 7 Jouluaamun sanajumalanpalvelus
Tuomiokirkko klo 7 Jouluaamun jumalanpalvelus
Paattisten kirkko, Maarian kirkko, Martinkirkko ja Kakskerran kirkko klo 8 Joulupäivän sanajumalanpalvelus
Piikkiön kirkko, Pyhän Katariinan kirkko ja Mikaelinkirkko klo 8 Jouluaamun jumalanpalvelus
Kustö kyrka kl 8.30 Julotta
Henrikinkirkko ja Kaarinan kirkko klo 9 Jouluaamun sanajumalanpalvelus
Varissuon kirkko klo 10 Jouluaamun jumalanpalvelus
Uittamon seurakuntakoti ja Runosmäen seurakuntatalo klo 10 Jouluaamun sanajumalanpalvelus
Turun Linnan kirkko klo 10 Jouluaamun jumalanpalvelus
Tuomiokirkko klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu
Nådendals kyrka kl 10.30 Julgudstjänst
Suikkilan seurakuntakoti klo 13 Joulukirkko
Aurelia kl 15 Juldagsfest. Anmälning 11.-19.12, maria.wikstedt@evl.fi, 040 341 7463
Tuomiokirkko klo 21 ja 23 Jouluyön musiikki/ Musik i juldagsnatten

Tapaninpäivä ti 26.12.

Paattisten kirkko, Pyhän Katariinan kirkko ja Tuomiokirkko klo 10 Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus
Maarian kirkko klo 10 Tapaninpäivän joululaulukirkko
Mikaelinkirkko klo 11 Tapaninpäivän jumalanpalvelus
Domkyrkan kl 12 Högmässa
Varissuon kirkko klo 12 Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus
Tuomiokirkko klo 14 Tapaninpäivän kävely yksinasuville. Lähtö tuomiokirkon portaiden edestä.
Kaarinan kirkko klo 17 Tapaninpäivän kauneimmat joululaulut -messu
Martinkirkko klo 18 Kauneimmat joululaulut -sanajumalanpalvelus
Henrikinkirkko klo 18 Tapaninpäivän iltamessu
Piikkiön kirkko klo 18 Tapaninpäivän iltakirkko joululauluin

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 18.12.2023 / AH)

2023-12-18 10:46:00.0