Uutislistaukseen

Diakonian Lahja lapselle -keräys etsii lahjoittajia

Turun ja Kaarinan seurakuntien diakoniatyö järjestää perinteisen Lahja lapselle -keräyksen nyt jo viidettätoista kertaa. Tänä vuonna diakonian asiakkaina olleet lapsiperheet saivat syksyn aikana kirjeen, jossa kysyttiin lasten joululahjatoiveita. Lapset saivat toivoa korkeintaan 50 euron hintaista lahjaa, yli 9-vuotiaat saivat vaihtoehtoisesti toivoa myös lahjakorttia.

- Lahjakortti saattaa tuntua lahjoittajasta kasvottomalta, mutta lahjan saajalle sillä voi olla iso merkitys. Lahjakorttia pyydetään esimerkiksi vaatekauppaan, kahvilaan tai leffaan. Nuori voi kuluttaa lahjakortin ystäviensä kanssa ja olla niin kuin kaikki muutkin, sanoo vapaaehtoistyön toiminnanohjaaja Mia Lehtonen, joka vastaa keräyksen organisoinnista. 

Lahjoittajaksi voi ilmoittautua 13.–20.11. sähköisellä lomakkeella, joka löytyy osoitteesta lahjalapselle.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Lasten lahjatoiveita välitetään myös puhelimitse 14.–20.11.  arkisin klo 10–13 numerosta 040 3417 660. Ilmoittautuessa voi valita, haluaako lahjoittaa paketin vai lahjakortin. Lasten lahjatoiveet ovat tavallisimmin 50 euron arvoisia, mutta tarjolla on myös 20–30 euron hintaisia toiveita. Lahjoittajille kerrotaan lahjaa odottavan lapsen ikä, mutta lapsen henkilöllisyys jää vain diakoniatyöntekijän tietoon.

Lahjat toimitetaan paketoimattomina joko Diakoniakeskukseen, Puutarhakatu 22, ma–pe 20.–24.11. ja ma–ti 27.–28.11. klo 11-18 tai Kaarinan kirkolle, Voudinkatu 2, ma–pe 20.–24.11. klo 11-18. Vapaaehtoiset paketoivat lahjat ja kuljettavat ne seurakuntiin, varsinaisesta lahjojen jaosta vastaavat diakoniatyöntekijät.

Vähävaraisten lapsiperheiden taloustilanne on kiristynyt tänä vuonna äärimmilleen hintojen nousun takia, ja keräyksen kautta saatu lahja onkin monille lapsille joulun ainoa paketti. Keräys helpottaa myös lasten vanhempien ahdinkoa, kun niukoista talousvaroista ei tarvitse yrittää nipistää rahaa joululahjoihin.

- Varmasti jokainen meistä aikuisista muistaa, miten tärkeiltä joululahjat lapsena tuntuivat. Samalla tavalla lapset nykyäänkin toivovat unelmalahjaansa ja lomien jälkeen vertailevat saamiaan lahjoja päiväkodeissa ja kouluissa. Yksi keräyksen tavoitteista onkin vahvistaa lasten tulevaisuudenuskoa. Unelmat voivat toteutua, vaikka perheen tilanne olisikin vaikea tällä hetkellä, sanoo Mia Lehtonen.

Noin tuhat turkulaista ja kaarinalaista lasta on vuosittain saanut jouluiloa lahjapaketin muodossa. Hyvää mieltä on luvassa myös lahjoittajille ja lähes sadalle vapaaehtoiselle, jotka lahja-agentteina selvittävät tavaroiden myyntipaikkoja, välittävät lahjatoiveita, paketoivat lahjoja ja kuljettavat niitä seurakuntiin. 

(Seurakuntayhtymän viestintäpalvelut 6.11.2023 / MS)

Mon Nov 06 08:39:00 EET 2023