Sipsalon koetila

Kalm istutti vuonna 1751 Amerikasta tuomiaan kasveja ensin omaan kaupunkipuutarhaansa, kun muuta puutarhaa ei ollut käytettävissä.  Jo maaliskuussa 1752 hän sai haltuunsa Sipsalon augmenttitalon Hirvensalosta koeviljelmiään varten. Augmenttitalo oli ruotujakoisessa sotalaitoksessa ratsutilalle määrätty aputila. Sipsalon puutarhan saattaminen viljelykuntoon oli työlästä. Työvoima oli kokematonta, ja Kalm joutui alkuun pitkälti itse huolehtimaan kasvien hoidosta. 

Kolmantena Sipsalon vuotena Länsi-Intiasta peräisin olevat kasvit olivat ehtineet kärsiä kasvihuoneen puutteessa. Sokerivaahtera, persikkapuut ja silkkiäispuut olivat sen sijaan kestäneet Hirvensalon talvet. Hamppu, maissi ja monet muut hyödylliset kasvit, värikasveista värimatara, olivat Kalmin mukaan jo tottuneet uuteen ilmastoon ja kantoivat satoa. 

Akatemian puutarhan perustamisen myötä vuonna 1757 viljelytoiminta painottui enemmän sinne. Kalmin apuna oli oikea puutarhuri ja puutarharenkejä. Vuonna 1759 alkoi taistelu Sipsalon tilasta, kun ratsutilan omistaja halusi lunastaa augmenttitilan itselleen perintötilaksi. Tämän kiistan Kalm voitti.

Vuoden 1768 istutuskertomuksessa Kalm kertoo, että hänellä on viljelyssä valkoista silkkiäispuuta enemmän kuin kenelläkään Suomessa, ja ne kasvavat pääasiallisesti Sipsalossa, missä osa niistä on kestänyt jo neljätoista talvea. Näiden joukossa on ollut myös erittäin ankaria pakkastalvia ja erittäin sateisia talvia. Vuonna 1767 Kalmilla oli ollut lähes 4000 silkkiäisperhosen toukkaa ja nyt hänellä oli täysiä nelikollisia kotelokoppia, jotka oli talvella tarkoitus vyyhtiä ja keväällä kutoa silkiksi.

Amerikkalaiset luumupuut, joita Kalm oli kylvänyt tuomistaan siemenistä, kestivät kylmyyttä, ja hänellä oli niistä pieni metsä Sipsalossa. 

Lähde: Martti Kerkkonen: Pietari Kalm talousopin professorina. Oppihistoriallinen tutkimus. Historiallisia Tutkimuksia XXII, Suomen Historiallinen Seura. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon Oy, Helsinki 1936.

19.5.1772 Satte i min Trägård et litet amer. Äppelträd tagit af afläggning i Sipsalo .../... 29.10.1773 Satte i Sipsalo Trägården kärnar af Tuppspår Hagtorn med stora röda bär på 2ne sängar. .../... 23.8.1776 amer. Linden på Sipsalo hade bär.

Sipsalo Kalmin sääpäiväkirjassa

On selvää, että Kalm Sipsalon koetilan varhaisvuosina vietti siellä paljon aikaa. Vähitellen Akatemian puutarha ja sitten myös Maarian pappilan puutarha alkoivat vaatia häneltä enemmän, ja Sipsalon hoito jäi palkatuille työntekijöille. Vuosien 1772–1779 säähavaintopäiväkirjasta selviää, että elämänsä viimeisenä vuosikymmenenä Kalm teki yleensä vain edestakaisia päivän matkoja Sipsalon tilalle. Hän saattoi kyllä lainata Sipsalon hevosia kevättalviseen lannanvetoon kaupungista.

Sipsaloon Kalmilla oli asiaa touko-kesäkuussa istutusaikaan. Tilalle kylvettiin ja istutettiin aivan tavallisia juurikkaita, herneitä ja yrttejä ja tuotettiin niiden siemeniä. Syksyllä Kalm kävi nostamassa satoa. Vierailuistaan hän kirjasi havaintoja tilan kasvien kasvuvaiheesta. Näistä listoista saa käsityksen Sipsalon viljelmistä.

19.5.1772 Kalm pani maahan edellisen vuoden juureksia siementuotantoa varten: Kaalia, lanttua, porkkaa, palsternakkaa, punajuuria ja nauriita. Nämä kasvit kukkivat ja tuottavat siementä vasta toisena vuonna. Hän pani siemenet tai taimet maahan seuraavista: keräkaalit, lantut, porkkanat, palsternakat, punajuuret, nauriit, maa-artisokat, sokeriherneet, miekkaherneet, saksanpavut, persiljat. Hän istutti kuusi orapihlajaa, yhden tuomen ja hyviä amerikkalaisia omenapuita.

29.10.1773 Kalm pani kahteen kohopenkkiin kukonkannus-orapihlajan siemeniä (Tuppspår Hagtorn, Crataecus coccinea, nykyisin tavallinen tummaorapihlaja, kaikkein hyödyllisin kasveista). Hän keräsi marjoja samasta kasvista ja pennsylvanianvaahterasta, sekä korjasi satoa persiljasta. Kalm mainitsee myös amerikanjalopähkinän (Butternuttree), mustajalopähkinän, pensylvanianvalkopyökin, ruotsinpihlajan, tuoksuvatukan, virginiantuomen, happomarjan, luumun, euroopanorapihlajan, mulperipuun, oratuomen, mustakirsikan Cerasus [can.] nigris, omenapuut, punaherukan ja karviaismarjan.

“Tuskin on olemassa parempaa pensasta tai puuta, joka sopisi niin hyvin eläviin aitoihin niin peltojen ja niittyjen kuin vastaavienkin kohdalla kuin on kukonkannusorapihlaja, Crataegus coccinea, koska se kestää leikkaamisen, kasvaa tiheänä ja siinä on tarpeeksi pitkät ja terävät piikit pitämään pois hevosen tai häränkin. Lisäksi se kasvaa luonnostaan kuivilla ja köyhillä paikoilla.” Näin kirjoittaa Kalm julkaisussaan vuonna 1761.

Lue lisää Kalmin säähavainnoista tämän linkin takaa