Pehr Kalm ja syreenit

Kaikkien tuntema pihasyreeni, ”sireeni”, tuotiin Konstantinopolista Keski-Eurooppaan 1500-luvun puolivälissä. Kauniisti kukkivasta ja hyväntuoksuisesta syreenistä tuli pian suosittu koristekasvi, joka levisi sadassa vuodessa Tanskaan ja Ruotsiin asti. Suosiota saattoi lisätä syreenin eksoottiseksi oletettu alkuperä: sen uskottiin olevan kotoisin Persiasta, Tuhannen ja yhden yön tarinoiden kotimaasta. Tosiasiassa pihasyreeni kasvaa luontaisena Balkanin niemimaan vuoristoissa, mutta tämä huomattiin vasta aivan 1700-luvun lopussa. Silloin persialaiseksi uskottu kaunotar oli valloittanut jo lähes koko Euroopan.

Suomeen pihasyreeni tuotiin ensi kerran 1700-luvun alkupuolella, kun Pehr Kalm oli vielä vaasalainen koulupoika. On kuitenkin juuri Kalmin ansiota, että täsmällinen tieto syreenin saapumisesta ja alkuperästä on säilynyt meidän päiviimme asti. Tieto löytyy David Eric Högmanin pensasaitoja käsittelevästä väitöskirjasta, jossa todetaan, että pihasyreenin toi Ruotsista Turkuun apteekkari Jonas Synnerberg vuonna 1728. Pensasaitaväitöskirja valmistui vuonna 1756, ja silloin syreeni oli levinnyt apteekkarin kauniista puutarhasta jo ympäri Turun seutua. Kalm oli Högmanin väitöskirjan ohjaaja ja hän on todennäköisesti ollut syreeniä koskevan tiedon lähde. Turusta syreeniä vietiin 1700-luvun jälkipuoliskolla pappiloiden ja säätyläiskotien puutarhoihin muualla maassa. Myös tuolloin rakenteilla olleen Viaporin linnoituksen vanhat syreenit ovat samaa, apteekkarin puutarhasta polveutuvaa kantaa. Syreenin vähittäinen leviäminen tavallisen kansan pariin on luettu nimenomaan Viaporin upseerien ja linnoitusta rakentamassa olleiden sotilaiden ansioksi.

Pihasyreeni kukoisti siis ainakin Turun Herrainkulmalla vuonna 1735, kun Kalm kirjoittautui Turun Akatemiaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin syreeni oli turkulaispuutarhoissa jo kohtalaisen yleinen, kestäväksi tiedetty kasvi. Sitä käytettiin säleikköpensaana, mutta viimeistään Kalmin valistustyön ansiosta syreeniä alettiin istuttaa myös pensasaidoiksi ja lehtimajoiksi. Kalmilla oli kaupunkipuutarhassaan ja Maarian pappilassa syreenimaja, ja luultavasti sellainen istutettiin myös Sipsalon koetarhaan Hirvensalossa. Kalmin ajattelussa puutarhan tuottamiin hyötyihin kuuluivat myös kauneus, linnunlaulu ja hyvät tuoksut. Voi hyvin kuvitella, että Kalm arvosti lepohetkiä työn lomassa, vaikkapa vehreässä syreenimajassa istuen.

Pihasyreeni on pitkäikäinen ja sitkeä kasvi. Vielä vuonna 2013 syreeniä kasvoi Kalmin koetarhan perällä suuren tammen alla, juuri samassa paikassa, mistä Ilkka Kukkonen sitä löysi vuonna 1955. Sipsalon koetarhan mittasuhteita ja kasvillisuutta tutkittuaan Kukkonen ehdotti, että tammen varjossa sinnittelevät syreenit saattoivat olla muisto Kalmin aikaisesta lehtimajasta. Ne kasvoivat suurin piirtein puutarhan oletetun keskikäytävän päässä, mikä sopisi hyvin Kalmin ajalle tyypilliseen puutarhasommitteluun. Muutama vuosi sitten tehdyt DNA-analyysit tukevat Kukkosen olettamusta: koetarhan syreenit olivat perimältään identtisiä muiden vanhimpien suomalaisten, 1700-luvulla istutetuiksi tiedettyjen syreenien kanssa.

Lähteet:

Kalm, P. & Högman, D. E. 1756. Trän til häckar eller lefwande gärdes-gårdar. https://kansalliskirjasto.finna.fi/kansalliskirjastofikka/Record/fikka.3842719

Kukkonen, I. 1955. Pietari Kalmin viljelyskokeiden merkkejä hänen vanhassa puutarhassaan Hirvensalon Sipsalossa. Turun Ylioppilas 4: 184–192.

Ruoff, E. 2009. Suomalaisten lehtimajojen vaiheita ja tyyppejä. Sorbifolia 40 (1): 15 – 27.

Tekstin on kirjoittanut MTT Leena Lindén, joka toimii puutarhatieteen yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston maataloustieteiden osastolla