Joulu kuuluu kaikille!

20.12.2018 17.03

Ihmisiä ja koiria Mikaelinkirkon mäellä. Korvia,tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten löytyi Mikaelinkirkon mäeltä sunnuntaina 16. joulukuuta Eläinten joulurauhan julistuksesta. Kuva Timo Jakonen.

Jouluna on Turun ja Kaarinan kirkoissa hartaustilaisuuksia, jumalanpalveluksia ja huikeita joulukonsertteja, mutta on muutakin. Turkuhalliin pääsee luistelemaan tai pubissa voi laulaa joululauluja.

Jouluisen yleisöluistelun järjestää Mikaelinseurakunta lauantaina 22.12. klo 14-15.30 Turkuhallissa eli Gatorade Centerissä. Kaikille ja kaiken ikäisille tarkoitettu yleisöluistelu kutsuu kokemaan liikunnan riemua ja tutustumaan seurakuntaan. Jouluinen luistelu kestää 1,5 tuntia. Osaakohan joulupukki luistella? Sekin selviää Turkuhallissa. Mehua ja pipareita on tarjolla liikunnan ohella. Mailat jätämme kotiin ja luistelu on maksuton.

Mikaelinseurakunnalla on aatonaattona 23.12. klo 20 Kauneimmat joululaulut Bar Koronassa Puutarhakadulla Mikaelinkirkon vieressä. Jouluaattona klo 22 on vielä Kauneimpien joululaulujen yö Mikaelinkirkossa, Puistokatu 16, Turku.

Ja jouluaattona pidetään myös Jouluyön pubikirkko klo 23.30–23.55 Panimoravintola Koulussa, Eerikinkatu 18, Turku. Joulu ja joulun tunnelma kuuluu kaikille. Koulu-ravintolassa on luvassa jouluista musiikkia, joululauluja ja hartaus. Mukana pastori Kristiina Friman.

Katariinanseurakunta järjestää Varttuneen väen joulun jouluaattona klo 11.30 - 14.30 Hannunniitun seurakuntatalossa, Virmuntie 2, Turku. Katsotaan yhdessä joulurauhan julistus, jonka jälkeen on tarjolla puuroa. Lauletaan joululauluja ja päätteeksi nautitaan kahvit ja joulutortut. Ilmoittaudu sukkelaan seurakuntasihteerille, p. 040 3417 350.

Operaatio Ruokakassi taikoo perinteisen, tuhannen hengen jouluruokailun Logomossa Turussa aatonaattona 23.12. klo 17 - 20.

Katso lisää tapahtumia seurakuntayhtymän tapahtumakalenterista

(Seurakuntayhtymän viestintä 20.12.2018 / PH)

 

« Uutislistaukseen