Maarian siunauskappeli

Vanha Tampereentie 120, 20380 Turku

Maarian siunauskappeli

Keskiaikaisen Maarian kirkon lattian alle hautaaminen lopetettiin 1800-luvun vaihteessa. Tämän jälkeen kirkon ympärillä oleva Maarian kirkkomaa osoittautui varsin pian liian pieneksi. Seurakunta rakensi Maarian hautausmaan ja siunauskappelin. Hautausmaa vihittiin käyttöön 1890 ja siunauskappeli 1892

Maarian siunauskappeli on kahdeksankulmainen. Kristillisessä ajattelussa ja kirkkotaiteessa luku kahdeksan merkitsee uudelleen alkamista, ylösnousemusta ja uudestisyntymistä. Kuolema voidaan nähdä uuden, taivaallisen elämän alkuna.

Aukioloajat ja tilavaraukset

Siunauskappeli on avoinna hautauksia varten, suljettu sunnuntaina ja maanantaina. Kappelissa on tilaa 30 saattovieraalle. Lisätietoja varauksista voi kysyä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautatoimistosta.

Ajo-ohjeet siunauskappeliin

Maarian siunauskappeli sijaitsee Maarian Keskisellä hautausmaalla Maarian kirkon ja pappilan läheisyydessä. Maarian kirkkosillalta, Vanhan Tampereentien ja Maunu Tavastin kadun valoristeyksestä, on matkaa hautausmaan tienhaaraan noin puoli kilometriä. Kaupungin suunnasta tultaessa hautausmaa jää Vanhan Tampereentien vasemmalle puolelle.

Parkkipaikat

Maarian siunauskappeliin tulevat voivat pysäköidä autonsa kappelin ja hautausmaan läheisyydessä olevalle pienelle parkkipaikalle. Siunauskappelille pääsee myös julkisilla kulkuvälineillä. Aikataulu- ja reittitiedot löytyvät Turun kaupungin palvelusta.

Esteettömyys

  • Helppo pääsy liikuntaesteisille
Pysäköinti
Esteetön kulku

Sijainti kartalla