Hyppää sisältöön

Key Ensemble, joht. Jutta Seppinen

Key Ensemble on turkulainen kamarikuoro, joka on kekseliäillä konserttiohjelmistoillaan esiintynyt niin a cappellana kuin tunnettujen orkesterien rinnalla Suomessa ja ulkomailla. Kuoro tunnetaan erityisesti persoonallisesta sekä monenlaiseen musiikkiin taipuvasta kypsästä ja moni-ilmeisestä soinnistaan. Key Ensemblen seitsemästä levystä useampi on voittanut palkintoja ja ansainnut myös kansainvälistä huomiota. Omien konserttiensa lisäksi Key Ensemble esiintyy ahkerasti festivaaleilla ympäri Suomen

Jutta Seppinen on yksi Suomen klassisen musiikin monitaitureista. Hän on kapellimestari, laulaja ja pitkän uran tehnyt kuoronjohtaja. Seppinen on suorittanut Sibelius-Akatemiasta kaksi musiikin maisterin tutkintoa (2008 ja 2016), joihin kuuluvat erinomaisin arvosanoin tehdyt sekä laulun että orkesterinjohdon loppututkinnot. Seppinen debytoi kapellimestarina Tampere Filharmonian kanssa syksyllä 2014. Tämän jälkeen hän on johtanut suurta osaa maamme orkestereista mukaan lukien Suomen eturivin orkestereita kuten Helsingin Kaupunginorkesteri ja Turun Filharmoninen Orkesteri. Hän on myös toiminut apulaiskapellimestarina Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä Suomen Kansallisoopperassa.

Suomalainen barokkiorkesteri

Suomalainen barokkiorkesteri, FiBO, on perustettu vuonna 1989, ja vakiinnuttanut itsensä osaksi suomalaista orkesterikenttää. Helsingistä käsin toimivan orkesterin erityisosaamista ovat barokkimusiikin lisäksi klassinen, varhaisromanttinen sekä nykymusiikki.

Lähde: Key Ensemblen ja FiBOn verkkosivut

Hymyilevä nainen tahtipuikko kädessään
Jutta Seppinen. Kuva: Key Ensemble
// ]]>