• Tähkäpuistossa vihitään pareja avoimen taivaan alla

    14.6.2016 10.17

    Henrikinseurakunnan jo perinteeksi muodostunut Hääyö -tapahtuma järjestetään Tähkäpuistossa lauantaina 13.8. klo 19 alkaen.
  • Kesäkahviloista leikkejä, löylyä ja lenkkeilyä

    13.6.2016 10.34

    Hyvän kahvin lisäksi seurakuntien kesäkahviloista löytyy myös mukavaa seuraa niin aikuisille kuin lapsillekin.
  • Kävelykierroksia Turun vanhalla hautausmaalla

    9.6.2016 10.54

    Turun matkailuoppaat järjestävät tänäkin vuonna suosittuja opastuskierroksia Turun vanhalle hautausmaalle. Opastetut kävelykierrokset alkavat maanantaina 13. kesäkuuta, jolloin kierroksella käydään tunnettujen turkulaisten haudoilla.

  • Tuomiokirkkoseurakunta toivoo laajempaa jäsenpohjaa

    9.6.2016 10.19

    Turun tuomiokirkkoseurakunnasta halutaan jäsenmäärältään samankokoista seurakuntaa kuin muutkin Turun seurakunnat, jos seurakuntia rakenneuudistuksessa yhdistetään.
  • Ulkoilmakirkkoja kesän kauneuden äärellä

    8.6.2016 14.16

    Ensi sunnuntaina 12. kesäkuuta Kuusiston linnanraunioilla ja Peltolan siirtolapuutarhassa kokoonnutaan kirkkoon Luojan taivaan alle kesän kauneuden äärelle.
  • Perheretki Tuorlaan täynnä

    8.6.2016 13.48

    Ensi viikon perheretki Tuorlaan on valitettavasti täynnä, eikä sille voida enää turvallisuussyistä ottaa enempää väkeä!
  • Kirkko menee metsään Runosmäessä

    8.6.2016 11.31

    Runosmäen Riihikalliolla, pururadan läheisyydessä, vietetään tänään keskiviikkona 8.6. klo 18 perinteistä Metsäkirkkoa. Maarian seurakunnan järjestämä kirkkohetki on ollut viime vuosina hyvin suosittu kesän aloitustapa.
  • Kansainvälinen Turun tuomiokirkon Iltamusiikki alkaa 7. kesäkuuta

    3.6.2016 15.55

    Tavanomaistakin kansainvälisempi Turun tuomiokirkon Iltamusiikki -konserttisarja starttaa Turun tuomiokirkon vuoden nuoren taiteilijan konsertilla tiistaina 7. kesäkuuta klo 20.
  • Kesässä on lyriikkaa

    3.6.2016 14.55

    Kauniit runot virittävät meidät kesätunnelmaan Turun tuomiokirkkoseurakunnan lähetyskahvilassa Domcaféssa.

  • Mistä on lapsiperheiden kiva kesä tehty?

    2.6.2016 12.13

    Lokki Mooseksen seikkailuista Tuomiokirkossa, iloisista muskareista Kuralan Kylämäessä, vauhdikkaista kesäkeitaista kaupungissa; koululaisten kerhoista ja perheiden kahviloista.