• Askartelupajasta iloa joulun odotukseen

    29.11.2018 12.30

    Joulunalusaika kutsuu lapsia ja perheitä askartelupöytien ääreen. Seurakuntien jouluisissa askartelupajoissa on puuhaa kaikenikäisille.
  • HauHau-hartaus tuo joulun lemmikkiperheisiin

    29.11.2018 10.09

    Turun Henrikinkirkolla järjestetään tiistaina 4. joulukuuta iloinen ja eläimellinen hartaushetki,  johon ovat tervetulleita koirien lisäksi myös muut lemmikit sekä tietysti omistajat. Eläinten merkityksestä muistuttava HauHau-hartaus pidetään kirkon pääoven edessä kello 18 – 18.30.

  • Mikaelinkirkon radioitavaan adventtimessuun kirkkokuljetus

    29.11.2018 08.52

    Mikaelinkirkon adventtimessu sunnuntaina 2.12. klo 10 radioidaan suorana lähetyksenä (YLE Radio 1).

  • Kauneimmat joululaulut soivat 57 kertaa Turussa ja Kaarinassa

    28.11.2018 17.18

    Kauneimmat joululaulut soivat jo 46. kerran. Tämän vuoden joulukeräyksellä tuetaan kehitysmaiden lapsia. Tule laulamaan!
  • Lahja lapselle -kiitoskonsertti Martinkirkossa itsenäisyyspäivänä

    28.11.2018 13.51

    Turun ja Kaarinan seurakuntien diakoniatyö on järjestänyt Lahja lapselle -keräyksen jo kymmenenä vuonna. Tänä vuonna keräyksen avulla saatiin lahjat 943 diakonia-asiakasperheen lapselle. Vuosien varrella keräyksessä on osallistunut noin 10 000 lahjoittajaa ja yli 900 vapaaehtoista, lahjapaperiakin on kulunut 8,5 kilometriä.
  • Lasten joulunaika alkaa laulaen ja soittaen

    28.11.2018 10.55

    Lapsiperheet pääsevät virittäytymään tällä viikolla joulun tunnelmaan: torstaina Turun Mikaelinkirkossa lauletaan Lasten adventtilaulukirkossa ja perjantaina Piikkiön kirkossa järjestetään koko perheen Hilpeä joulunavaus -konsertti.
  • Seurakuntien joulumyyjäisistä joulutarpeita kotoisasti

    28.11.2018 10.24

    Jouluvalmisteluihin voi ryhtyä vähän leppoisammin ja samalla hyvää toimintaa tukien joulun myyjäispöytien äärellä.

  • Vaivaismummo kohtaa kävijän Tuomiokirkossa

    28.11.2018 09.42

    Turun tuomiokirkon eteisessä kyhjöttää Vaivaismummo, puinen, tervalta tuoksuva patsas, jolla on sylissään pieni lipas. Taiteilija Matti Pekosen teos on tämän päivän tulkinta noin 400 vuotta vanhasta, suomalaisesta vaivaisukko- perinteestä. Veistos on osa Suomea kiertävää Käsiin Kirjottu –näyttelyä ja Turun tuomiokirkossa Vaivaismummo on loppiaiseen saakka.
  • Lahja joka lapselle

    27.11.2018 16.23

    Diakoniatyön Lahja lapselle -keräys onnistui tänäkin vuonna. Kaikki 943 mukana ollutta lasta saavat jouluaatoksi oman toivelahjansa.
  • Domcaféssa maistuu joulu adventtiviikonloppuina

    27.11.2018 15.33

    Turun tuomiokirkon tunnelmallinen holvikahvila Domcafé on joulun alla avoinna adventtiviikonloppuina Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden ajan.