Uutislistaukseen

Ulkoilmakirkkoja kesän kauneuden äärellä

Ensi sunnuntaina 12. kesäkuuta Kuusiston linnanraunioilla ja Peltolan siirtolapuutarhassa kokoonnutaan kirkkoon Luojan taivaan alle kesän kauneuden äärelle.
kuusiston piispanlinnan jp 2006 kuva MV_M.jpg

Ensi sunnuntaina Kuusiston linnanraunioilla ja Peltolan siirtolapuutarhassa kokoonnutaan kirkkoon Luojan taivaan alle kesän kauneuden äärelle.

Jumalanpalvelus Kuusiston piispanlinnan raunioilla sunnuntaina 12. kesäkuuta klo 12 on Kaarinan seurakunnan perinteinen luomakunnan sunnuntain tapahtuma. Vuosittainen luomakunnan sunnuntai Linkki avautuu uudessa välilehdessämuistuttaa siitä, että Luoja on antanut ihmiselle vastuun luomakunnan huolenpidosta.

Kuusiston linnanraunioiden jumalanpalveluksen toimittaa Mika Ostela ja raunioilla musisoi Sumu Big Band kapellimestarinaan Rami Koskinen. Mukana on myös Kaarina-seura. Kirkkokahvit ovat tarjolla jumalanpalveluksen jälkeen.

Luomakunnan sunnuntaihin sopivasti luontoa säästäen Kuusiston linnanraunoille on menopaluukuljetus busseilla. Bussi 1 lähtee Ravattulan Citymarketilta klo 11 ja bussi 2 Kuovinkadun päiväkodilta klo 10.45. Kaupungin virastotalolta bussi hakee kirkkokansaa klo 11.30 ja Kaarinan kirkolta klo 11 ja 11.30. Tarkemmat tiedot löytyvät netistä kaarinanseurakunta.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Luonnon kauneudesta nautitaan myös perinteisessä Peltolan siirtolapuutarhan suvikirkossa sunnuntaina 12. kesäkuuta klo 14. Suvikirkon järjestää Peltolan siirtolapuutarhayhdistys yhdessä Henrikinseurakunnan kanssa. Suvikirkkoon kokoonnutaan siirtolapuutarhan kerhotalon pihalle ja kirkkokahvit ovat tarjolla kerhotalolla.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 8.6.2016 / MV)

Wed Jun 08 14:16:00 EEST 2016