Uutislistaukseen

Koko perheen Martin Markkinat Martinkirkolla

Martin Markkinat tulevat jälleen monen vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa markkinoita vietetään Martinseurakunnan 100-vuotisjuhlan merkeissä Martinkirkon kirkonmäellä 11.-12. syyskuuta.  

martinkirkko-web.jpg

Kuva: Timo Jakonen

Lauantaina 11.9. on markkinamyyntiä, lasten pomppulinna ja päälavalla esiintymässä ovat Miska Pressan Katti klo 13, sekä Pekka Laukkarinen Duo klo 16. Luvassa on jälleen supersuosittuja kirkon kellotorniin kapuamisia ryhmissä, virsimuskareita lapsille ja esiintymislavalla nukketeatteria koko perheelle. Iris Toivosen jokirannasta tuttu kolmipyöräinen Fiilis Cafe Bistro -skootteri tarjoilee täytettyä Vöner-leipää ja kahvia edullisesti. Markkinavieraat saavat myös istuttaa oman toivonkukkasipulin kirkon edustalle. Seurakunta tarjoaa sipulit. Lauantain markkinapäivän juontajana toimii Lola Odusoga

Sunnuntai 12.9. alkaa klo 10 Martinseurakunnan 100-vuotisjuhlamessulla Martinkirkossa. Messussa siunataan myös tehtäviinsä seurakunnan uudet työntekijät, jonka jälkeen nautitaan kirkkokahvit kirkkopihalla. Kahvien jälkeen järjestetään tornikierroksia lisää, mikäli kiinnostuneita löytyy. Lastenohjaajat pitävät temppurataa lapsille aina klo 13 asti ylänurmella ja viimeinen tornikierros alkaa klo 13.30. Markkinamyyjäisten tuotto ohjataan lähetystyölle ja Vönerkahvien omakustannushinta Kirkon Ulkomaanavulle (KUA). 

Markkinavieraiden toivotaan käyttävän mahdollisuuksien mukaan julkisia kulkuneuvoja, sillä kirkonmäellä on rajoitetusti pysäköintitilaa omille autoille. Bussit 14, 51, 53, 54 ja 9 kulkevat Martinkirkon ohi. 

Martin Markkinat Martinkirkolla (Huovinkatu 1, Turku) la 11.9. klo 13-19 ja su 12.9. klo 10-13.30. Miska Pressankatti esiintyy la 11.9. klo 13 ja Pekka Laukkarinen Duo klo 16. Vapaa pääsy. 
 

Markkinaohjelma

Lauantai 11.9.

klo 13.00 Miska Pressankatti, esiintymislava
klo 14.00 Valokuvakilpailun julkistaminen, esiintymislava
klo 14.30 Tornikierros, torni
klo 15.00 Gospel-jumppa, esiintymislava
klo 15.00 Virsimuskari, sakasti
klo 15.30 Lastenteatteri, esiintymislava
klo 15.30 Tornikierros, torni
klo 16.00 Pekka Laukkarinen duo, esiintymislava
klo 16.30 Tornikierros, torni
klo 17.15 Virsimuskari, sakasti
klo 17.30 Tornikierros, torni
klo 17.45 Lastenteatteri, esiintymislava
klo 18.15 Virsimuskari, sakasti

Muuta
klo 13-18 Säkkituoli-lepopaikka, tornihuone. Kaikenikäisten levähdyspaikka, lapsilla mahdollisuus leikkiä, värittää kuvia ym.
klo 13-18 Kukkasipulien istutus tornin vieressä. Istuta oma kukkasipuli toivon merkiksi kasvamaan!
klo 13-18 Pomppulinna lapsille (valvottu, nurmikenttä. Ruokailumahdollisuus Iris Toivonen/Fiilis CafeBistro, vegaaninen täytetty Vöner-leipä lisukkeineen + kahvi (hinta 3 €, joka menee Kirkon Ulkomaanavun hyväksi)
klo 13-18 Myyjäiset lähetykselle, nurmikenttä

Sunnuntai 12.9.

klo 10.00 Juhlamessu, kirkko. Saara Palmusen virkaanasettaminen sekä Erja Viherkosken ja Tuula Kivisen tehtäviin siunaaminen
klo 11:30 Kirkkokahvit, kirkon edessä
klo 12.00 Lasten temppurata, Kirkon piha-alue
klo 11:30 Tornikierros, torni
klo 12:30 Tornikierros, torni
klo 13:30 Tornikierros, torni

 

(Martinseurakunta 8.9.2021 / HK, RK, AH)

2021-09-08 11:47:00.0