Uutislistaukseen

Kaarinassa istutetaan kukkasipulit toivolle ja diakonialle

Kaarinan kirkon pihapiiriin voi odottaa ensi keväänä kirjavanvärikästä kukkatarhaa. Kevätkukat kirkon pihapiirissä eivät ole mikä tahansa tarha, vaan ne istutetaan riemukkailla talkoilla keskiviikkona 1.9. klo 10-13. Päivä on D-day eli diakonian viran päivä.

Puutarhahanskat, istutuslapiot ja kukkasipulipussi nurmikolla

Kukkasipulit istutetaan toivon merkiksi odottamaan seuraavaa kevättä mutta myös pelastamaan pörriäisten kevättöitä ja kaunistamaan Kaarinan kirkon pihapiiriä. Samalla kevätkukat juhlistavat ensi vuonna 150-vuotta täyttävää diakonian virkaa.  

”Kukkasipuli kertoo arjesta, jonka diakonia kohtaa. Kukkasipuli voi olla rujo, muhkurainen ja kolkonkin näköinen - silti siitä hyvässä kasvuympäristössä voi kasvaa uutta, kaunista ja kukoistavaa”, kuvaavat diakoniatyöntekijät Tamara Partanen ja Mia Virtanen.

Syyskuun 1. päivä on valtakunnallinen diakonian viran päivä. Diakonian viran päivänä tuodaan esiin diakonian virkaa, virkaan vihkimystä, vihkimyksen merkitystä kirkolle ja virkaan vihityille. Suomen kirkon ensimmäinen diakonissa Matilda Hoffmanin vihittiin virkaansa 1.9.1872. 

Kevätkukkia istuttamaan ovat kaikki tervetulleita. Aivan erityisesti mukaan on kutsuttu muun muassa kaarinalaisia koululaisia sekä diakonian asiakkaita ja tukiryhmäläisiä.

Kaarinan seurakunta tuo kukkasipulit ja työvälineet, myös kertakäyttöhanskoja ja maskeja on tarjolla istuttajille. Oman istutuslapion voi halutessaan ottaa mukaan. Istutustapahtumassa toimitaan luonnollisesti yhdessä koronaturvallisesti turvavälit huomioiden.

Turussa D-daytä juhlistetaan Martinseurakunnassa, jossa diakoniatyöntekijät lähtevät jututtamaan ja kahvittamaan turkulaisia Hirvensaloon ja Satavaan.
 

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 23.8.2021 / MV)

Fri Aug 27 14:47:50 EEST 2021