Uutislistaukseen

Förillä MegaMuskariin

Martinkirkossa lauletaan ja leikitään torstaina 19.5. kaikille lapsille avoimessa MegaMuskarissa. Kello 18 alkavaan muskariin ovat tervetulleet niin vauvat kuin eskari-ikäiset. Paikalle voi tulla, vaikka ei olisi ennen käynyt seurakuntien muskareissa.
DSC_0102_L.jpg

Lasten ja vanhempien kanssa musisoimassa ovat muskariohjaajat ja sympaattiset eläinhahmot. Mukana on myös Huppe-pappi, joka siunaa lapset kesälaitumille.

Muskarissa lauletaan lapsille tuttuja lauluja ja leikkejä, joiden mukana lapset pääsevät itse soittamaan. Mukaan kannattaa ottaa oma rytmisoitin, jonka voi tarvittaessa askarrella itse vaikka kinder-munasta tai muovipullosta ja riisistä. Lauluista löytyy myös paikallisväriä: kirkkoon mennään paitsi pyörällä ja autolla, myös förillä ja fölillä!

Innostuneet voivat jatkaa musisointia kesän avoimissa muskareissa. Esimerkiksi Kuralan Kylämäessä musisoidaan kesäkuun alussa ma 6.6. ja 13.6. klo 9.30, 10.15 ja 11.00, sekä ti 7.6. ja 14.6. klo 9.30, 10.15 ja 11.00.

MegaMuskari
to 19.5 klo 18
Martinkirkossa
oma rytmisoitin mukaan

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 9.5.2016 / AH)

Mon May 09 11:34:00 EEST 2016