Johnny Cashin gospelmusiikkia Mikaelissa vapunpäivänä
Kantrilegenda Johnny Cashin musiikki tahdittaa vapunpäivää Mikaelinkirkossa 1.5. klo 18. Cash Only -yhtye esittää vuonna 2003 kuolleen Cashin gospelklassikoita.
Jo 1970-luvulla Johnny Cashin musiikin löytänyt Tapio Vuorinen perusti nelisen vuotta sitten Cash Only -tribuuttibändin. Kaksi vuotta sitten bändi alkoi tehdä kirkkokeikkoja.
– Meitä pyydettiin esittämään Cashin gospeleita Kokemäen kirkkoon. Ohjelmiston harjoittelu vain yhtä keikkaa varten oli työlästä, joten päätimme kysellä myös muista kirkoista, olisiko heillä kiinnostusta tällaiselle, Vuorinen kertaa kahden vuoden takaisia tapahtumia.
Kiinnostusta löytyi ja siitä lähtien kirkkokonsertteja on tehty ympäri Suomea ja yleisöä on ollut runsaasti. Kirkkokonsertit jatkuvat ainakin vuoden 2016 loppuun.
Konsertissa myös taustoitetaan kuultavat kappaleet ja käydään läpi Cashin elämän eri vaiheita.
– Johnny Cashin persoonan monipuolisuus tuntuu kiehtovan ihmisiä. Hän oli vahvasti uskonnollinen, mutta toisaalta lainsuojaton. Hänellä oli myös ongelmia piristeiden ja rauhoittavien kanssa, eikä hän musiikissaan peitellyt elämänsä rosoisia puolia. Cashin persoonan ristiriidat kiinnostavat ihmisiä, Vuorinen pohtii.
Konsertissa kuultavat kappaleet taustoitetaan ohjelmalehtisessä, jota myydään 10 euron hintaan.
(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 21.4.2016 / MS)
21.4.2016 10.04