Uutislistaukseen

Voimaa vaelluksesta!

Mietiskelevä omatoimimatka Koroistenristille Pyhän Katariinan kirkolta. Matkan varrella virikkeitä mielen rauhoittamiseen ja ravitsemiseen.

Koroisten risti.

Katariinanseurakunta kannustaa lähtemään maaliskuussa pienelle omatoimipyhiinvaellukselle Koroisten ristille. Vaellusreitti lähtee Pyhän Katariinan kirkolta ja vaelluksen edestakainen pituus on noin 5 kilometriä.

Vaellusosuus on nähtävillä Citynomadista. Linkki avautuu uudelle välilehdelle. Reittikartta on merkitty myös pyhiinvaelluspasseihin, jotka löytyvät Pyhän Katariinan kirkon kirkkopihan postilaatikosta.

Katariinanseurakunnan pastori Kristiina Frondelius ja kanttori Elina Kerokoski ovat suunnitelleet pyhiinvaellusreitin varrelle myös mietiskelytekstejä ja rukouksia mielen rauhoittamiseen ja ravitsemiseen. Linkki on pdf-muodossa ja avautuu uudelle välilehdelle. 

”Ohjattuja ryhmävaelluksia emme voi vallitsevassa tilanteessa järjestää, mutta voit lähteä pienelle pyhiinvaellukselle sopivana ajankohtana yksin tai ystäväsi kanssa. Maaliskuun jokaisena sunnuntaina olemme myös vastaanottamassa ja ohjeistamassa vaelluksille lähteviä Pyhän Katariinan kirkon parkkipaikalla klo 15”, kertoo Elina Kerokoski.

Pyhiinvaellusreittiin Pyhän Katariinan kirkolta Koroisten ristille voi tutustua etukäteen videolla, jossa Kristiina ja Elina esittelevät mietiskelevän matkan pysähdyspaikat. Linkki avautuu YouTubessa uudelle välilehdelle.

”Toivomme, että löydät vaellukselta virkistystä ja rauhaa. Vaelluksella voit tunnustella, mitä kaikkea sinussa liikkuu? Mitä kaikkea sinussa tapahtuu? Jokin kokemasi voi muuttua tärkeäksi puhutteluksi”, kannustaa Kristiina Frondelius.

Voimaa vaelluksesta – siunausta askeleillesi!

Huom! Koroisten ristillä ei talvikunnossapitoa, vaellusreitti on muilta osin hiekoitettu.

 

Katariinanseurakunnan viestintä 11.3.2021 / Katri Lautjärvi
 

Thu Mar 11 14:51:00 EET 2021