Uutislistaukseen

Talvisia tarinoita perheen pienimmille Tuomiokirkossa

Maaliskuun puoliväliin saakka voi Turun tuomiokirkossa jälleen bongailla QR-koodirasteja perheen pienimpien kanssa.

Piirretty kuva pienestä hiirestä ison kivisen maljan reunalla.

Tuomas-hiiri tutkailee Tuomiokirkon keskiaikaista kastemaljaa. Kuva: Sofia Flinck

Talvilomalla monet poikkeavat Turun tuomiokirkossa. Historian lisäksi perheen pienimpien kanssa voi tutustua kirkonrottien elämään pienien tarinoiden kautta. Eri puolille kirkkoa on siroteltu nettiin ohjaavia QR-koodeja, joita voi lukea älykännykällä.

- Koodien takaa löytyy pieniä tarinoita ja piirroskuvia Tuomiokirkon rotista ja heidän talvisista puuhistaan, sisältäen myös hieman kirkon historiaa, kertoo yksi radan ideoijista, lastenohjaaja Merja Forsman. – Toteutimme vastaavan radan joulun alla, ja se onnistui mukavasti. Tällä kertaa ajattelimme ilahduttaa hiihtolomalaisia talvisilla tarinoilla.

Kertomukset on kirjoittanut lastenohjaaja Niina Toivonen, ja kuvat on piirtänyt Tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön pappi Sofia Flinck.

Talvinen rastirata perheille Turun tuomiokirkossa 15.3. asti päivittäin klo 9-18. (Ei kuitenkaan tilaisuuksien aikana. Tuomiokirkkoon voidaan ottaa kerrallaan 10 henkeä.) Rataan tarvitaan älykännykkä, jolla voi lukea QR-koodeja, sekä nettiyhteys.

 

2021-02-19 14:25:00.0