Uutislistaukseen

Salvadorilaisen Christian Chavarrian johdolla maalattuja värikkäitä ristejä pöydällä.

Aikuisripari kutsuu hyvään ajatustenvaihtoon

29.1.2021 12.59

Noin tuhat aikuista käy Suomessa vuosittain aikuisrippikoulun, joka tutustuttaa kristinuskoon ja seurakunnan toimintaan. Turussa aikuisrippikoululaisia on vuosittain viitisenkymmentä.

 Turkulaiset ja kaarinalaiset ovat tähän mennessä käyneet aikuisrippikoulunsa yksityisrippikouluina. Tänä vuonna Turussa järjestetään ensi kertaa myös ryhmämuotoinen aikuisripari, jossa kristinuskoon on mahdollista sukeltaa keskustellen ja toiminnallisesti. Ryhmä antaa myös laajempaa näkökulmaa pohdinnalle ja tarvittaessa vertaistukeakin.

Aikuisripariin osallistuminen ei edellytä halua tulla konfirmoiduksi, vaan ryhmään voi tulla mukaan pelkästä mielenkiinnosta ja halusta oppia ja käydä hyvää, pohdiskelevaa keskustelua paitsi kristinuskosta, myös elämästä ja arvoista.

-Keskusteluihin sukelletaan aikuisriparilaisten omien lähtökohtien, kysymysten ja fiilisten kautta. Pääsemmekin toivottavasti yhdessä pohtimaan ja ihmettelemään kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, sanoo nuorisosihteeri Vilho Routasalo.

Ensimmäinen aikuisripariryhmä kokoontuu helmi-maaliskuussa parin viikon välein alkaen 10. helmikuuta ja konfirmoidaan Turun tuomiokirkossa pääsiäisyönä 3. huhtikuuta.
Mikäli koronarajoitukset eivät salli tapaamista kasvokkain, aikuisrippikouluryhmä toteutetaan verkkotapaamisina. 

Aikuisripariin ilmoittaudutaan meilillä turku.kasvatus@evl.fi tai puhelimitse 040 3417298. 
 

(KIrkko Turussa ja Kaarinassa, viestintä 29.1.2021 / MV)