Uutislistaukseen

Hoosianna kajahtaa ensimmäisenä adventtina

Tuttu Hoosianna kajahtaa kirkoissa sunnuntaina 29.11., jolloin vietetään ensimmäistä adventtia. Kaikille tutun laulun tie virsikirjaan oli pitkä. Tukholman oopperan musiikillinen johtaja Georg Joseph Vogler sävelsi Hoosiannan 1700-luvun lopussa. Laulu levisi pian Ruotsista Suomeen, aluksi kuorolauluna. Ennen pitkää lauluun yhtyivät seurakuntalaisetkin. Vuonna 1986 laulu hyväksyttiin virsikirjaan.

Piikkiön kirkon nelihaarainen kynttelikkö, josta on sytytetty yksi kynttilä.

Jokaisena adventtisunnuntaina syttyy yksi kynttilä.

Ensimmäinen adventti on yksi suosituimmista kirkkopyhistä, pääseehän iki-ihanaa Hoosiannaa laulamaan vain tuona päivänä. Koronarajoitusten takia kirkkoihin otetaan tänä vuonna sisälle tavallista vähemmän seurakuntalaisia, joten paikalle kannattaa saapua ajoissa.

Hoosiannaa pääsee laulamaan kaikkiin Turun ja Kaarinan kirkkoihin. Kello 10 alkavat jumalanpalvelukset Pyhän Katariinan kirkossa, Maarian kirkossa, Martinkirkossa, Mikaelinkirkossa, Piikkiön kirkossa ja Tuomiokirkossa sekä Kaarinan kirkon pihamaalla, missä vietetään perhekirkon jälkeen Kirkonmäki soi -tapahtumaa.

Henrikinseurakunta täytti tänä vuonna 40 vuotta, juhlavuoden päätösjumalanpalvelusta vietetään klo 11. Paikalla on Hoosiannaa laulamassa myös arkkipiispa Tapio Luoma.

Varissuon kirkossa Hoosianna raikaa klo 12. Jumalanpalveluksen jälkeen on kirkkokahvit ja myyjäiset.

Paattisten kirkossa lauletaan Hoosiannaa klo 15 alkavassa perhekirkossa.

Ruotsiksi Hoosiannaa pääsee veisaamaan Tuomiokirkon jumalanpalveluksissa klo 12 ja 14.

Lue lisää: 


(Seurakuntayhtymän viestintäpalvelut 23.11.2020 / MS)

2020-11-23 08:18:00.0