Uutislistaukseen

Toiveikas tulevaisuus? Monitieteinen keskusteluilta Kaarina-talossa 12.11.

Piikkiön seurakunnan ja Kaarinan kaupungin yhteistyötilaisuudessa kysytään, voimmeko vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan ja onko toivoa paremmasta. Filosofiseen ja monin tavoin ajankohtaiseen aiheeseen pureudutaan niin sosiaalipolitiikan, ympäristöntutkimuksen kuin ilmastofiktionkin näkökulmasta.

Tapahtuman visuaalinen ilmoitus, jossa mainittu samat tapahtuman kolme keskusteluteemaa kuin tapahtumakuvau...

Piikkiön seurakunta järjestää yhdessä Kaarinan kaupungin kanssa ajatuksia herättävän keskusteluillan ”Toivo dystopioissa” torstaina 12. marraskuuta. Kaarina-salissa pidettävässä tilaisuudessa asiantuntevat puhujavieraat paneutuvat kolmeen teemaan: kannattaako tänne syntyä, millainen talous on mahdollinen sekä taide toivon ja epätoivon aikana.

– Tuomme eri alojen asiantuntijat keskustelemaan yleisön kanssa avoimesti ja tietopohjaisesti tunteita herättävistä ilmiöistä, kuten ilmastomuutoksesta ja koronapandemiasta, kertoo Piikkiön seurakunnan yhteisödiakonian työntekijä Paula Kangasniemi, joka on tuottanut tapahtumaa.

Illan teemoihin johdattelevat sosiaalipolitiikan tutkija Tuuli Hirvilammi (Tampereen yliopisto), ilmastofiktion tutkija, dosentti Toni Lahtinen (Helsingin yliopisto), metsäntutkija, puiden ekofysiologian dosentti Anna Lintunen (Helsingin yliopisto) ja ympäristötutkija, teologian dosentti Panu Pihkala (Helsingin yliopisto).

Paneelin puheenjohtajana toimii Sitran johtaja Mari Pantsar. Tilaisuuden avaa ekumeniikan professori Risto Saarinen Helsingin yliopistosta. Ohjelmassa on myös musiikkia ja runoesitys.

Toivo toivottomuudessa

Toisin kuin utopiaksi kutsutun haaveellisen yhteiskunnan, dystopian ei toivota toteutuvan. Paula Kangasniemen mukaan onkin hyvä pysähtyä pohtimaan, miten voisimme vaikuttaa myönteisesti tulevien sukupolvien elinoloihin ja mistä voisimme saada turvallisuudentunnetta huoliemme ja pelkojemme keskellä.

– Toivo dystopioissa kuulostaa paradoksaaliselta. Ilman tutkimustietoon pohjatuvan tiedon popularisointia ei ole mahdollista perustella niitä tekoja, joita esimerkiksi ilmastomuutoksesta ja pandemioista selviäminen vaativat. Syiden ja vaikutusten ymmärtäminen edellyttää kokonaan uuden tiedon omaksumista.

– Taiteen kautta on mahdollista kokea ja tuntea toivoa. Järki ja tunne kohtaavat, Kangasniemi luonnehtii.  

Kaikille avoin Toivo dystopioissa -keskusteluilta järjestetään torstaina 12.11. kello 17.30–19.30 Kaarina-talon Kaarina-salissa, osoitteessa Lautakunnankatu 1. Huomioithan turvavälit ja käsihygienian ja osallistut tilaisuuteen vain täysin terveenä. Suosittelemme kasvomaskin käyttöä. Keskustelua voi vaihtoehtoisesti seurata etänä Piikkiön seurakunnan YouTubessa.

Panelisteille voi lähettää teemoihin liittyviä kysymyksiä etukäteen osoitteeseen paula.kangasniemi@evl.fi.

Tapahtuma on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sekä maksuton.

 

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 27.10.2020 / AR)

Tue Oct 27 15:36:00 EET 2020