Uutislistaukseen

Kirkon keskusteluavussa avataan elämän solmuja – ryhdy vapaaehtoiseksi päivystäjäksi

Haluaisitko antaa aikaasi toisten hyväksi? Kirkon keskusteluapu etsii uusia päivystäjiä Turun seudulle puhelimeen, nettiin ja chattiin. Vapaaehtoiset päivystäjät auttavat yhteydenottajaa kuuntelemalla ja keskustelemalla, luottamuksellisesti ja omaan elämänkokemukseensa nojautuen.

Nainen istuu korkealla kalliolla ja tähyää niityllä laskevan auringon suuntaan.

Palvelevan puhelimen toiminnanjohtaja Riitta Räsäsen mukaan monilla on kasvava tarve saada henkistä ja hengellistä tukea poikkeuksellisena korona-aikana. Kirkon keskusteluavun kysyntä on lisääntynyt viime kuukausina sekä puhelimen että chatin puolella.

– Mitä enemmän meillä on vapaaehtoisia, sitä paremmin pystymme auttamaan. Keskusteluavun päivystäjä saattaa olla korvaamaton toivo hädässä olevalle, Palvelevan puhelimen paikallisesta toiminnasta vastaava Räsänen sanoo.

Päivystäjät tukevat yhteydenottajaa mieltä painavissa asioissa ja auttavat löytämään sopivia ratkaisuja joko puhelimen tai verkkopalveluiden välityksellä. He ovat tehtävään valittuja ja koulutettuja vapaaehtoisia, jotka ovat sitoutuneet vaitiolovelvollisuuteen.

– Tärkeintä on, että jaksaa kuunnella toisen tarinaa, elämäntilannetta ja haasteita, joita on ilmaantunut matkan varrelle. Keskusteluaiheet voivat olla hyvin moninaisia ja käsitellä esimerkiksi ihmissuhteita, arjen eri tilanteita, hyvinvointia, yksinäisyyden kokemuksia sekä elämän merkitystä.

– Päivystäjille on yhteistä ymmärtäväinen ja kunnioittava suhtautuminen yhteydenottajaan. Keskustelu tapahtuu nimettömänä ja ehdottoman luottamuksellisesti, Räsänen painottaa.

Kirkon keskusteluavun päivystäjäksi haluavat käyvät läpi valintahaastattelun sekä peruskurssin, ja heille järjestetään säännöllistä työnohjausta ja lisäkoulutusta. Turun alueen päivystäjät ovat osa valtakunnallista päivystäjien ryhmää.

Keskusteluavun peruskurssi alkaa tiistaina 20.10. kello 17, viimeinen kokoontumiskerta on tiistaina 1. joulukuuta. Kurssi pidetään etänä Teams-ohjelman kautta. Osa koulutuksesta on itsenäistä opiskelua. Yhteydenotot sähköpostitse riitta.rasanen@evl.fi tai puhelimitse 040 341 7245. Tutustu toimintaan osoitteessa www.kirkonkeskusteluapua.fi.

”Tapa osoittaa lähimmäisen rakkautta”

Kirkon keskusteluavussa pääsee tekemään vapaaehtoistyötä, jolla on merkitystä. Se tarjoaa paitsi haasteita myös onnistumisen kokemuksia ja konkreettisen tavan auttaa.

Näin nykyiset vapaaehtoisemme luonnehtivat tehtäväänsä ja toiminnan antia:

  • "Työ antaa iloa arjen vuorovaikutuksessa. Saan kasvaa ja avartaa omaa ajattelumaailmaani." 
  • "Kiva yhteisö toimia, olla ja kuulua porukkaan. Koulutukset ovat mielenkiintoisia ja antoisia." 
  • "Tuntuu hyvältä, kun soittaja on konkreettisen tiedon tarpeessa ja pystyn oman työni vuoksi antamaan ajantasaista tietoa."
  • "Lähimmäisen auttamista ja kohtaamista juuri tässä hetkessä, yllättävää ja haasteellista. Se on elämän haurauden ja myötäelämisen maailma, johon lähtemisen palkintona on ymmärryksen ja nöyryyden kasvaminen, usein kipeiden asioiden edessä." 
  • "On tärkeää opetella laittamaan itsensä syrjään ja kuunnella toista, oppia olemaan vierellä. Vapaaehtoistyö rikastuttaa samalla omaa elämää."
  • "Vaikka keskustelulla ei pysty poistamaan yhteydenottajan ongelmaa tai tuskaa, niin voi edes hetken kulkea lähimmäisen rinnalla ja ottaa osan tuosta taakasta kannettavakseen. Minulle tämä on ollut kutsumus ja tapa osoittaa lähimmäisen rakkautta."

(Seurakuntayhtymän viestintä 24.9.2020 / Aleksi Rajamäki)

Thu Sep 24 14:06:00 EEST 2020