Uutislistaukseen

Koroistenniemi, Aurajoki, suuri puinen risti, pyhiinvaeltajat, polkupyörät

Koroistenniemelle esitetään muistokiveä

27.8.2020 20.04 Koroisten kautta kulkee myös uusi pyhiinvaellusreitti. Kuva Jussi Vierimaa.

Koroistenniemelle Turkuun kaavaillaan muistokiveä. Luonnonkivestä tehty kivi olisi muistomerkki paikalla 1200-luvulla sijainneelle piispankirkolle. Muistokiveä esittää ekumeeninen työryhmä. Kirkkoneuvosto päätti torstaina lähettää asiasta anomuksen Metsähallitukselle, joka hallinnoi aluetta. 

Paikalla pitävät hartauksia ja messuja niin Maarian seurakunta kuin Turun katolinen Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin seurakunta. Kivi toimisi myös alttaripöytänä. 

Arkeologisissa kaivauksissa alueelta ovat löytyneet kivikirkon ja kahden muun rakennuksen rauniot. Paikka on myös hautausmaa. Kirkon raunioista ja sen pohjoispuolelta on löydetty 300 vainajan haudat. 

Muistokiveen kaiverrattaisiin kolmen alueelle haudatun katolisen piispan nimet ja toimikaudet 1200-luvulla, Bero (k. 1258) Ragvald I (k. 1266) ja Catillus (k. 1286) sekä tieto luterilaisesta ajasta ja Maarian seurakunnasta, jonka alueella Koroistenniemi sijaitsee.

Muistokivihankkeen suojelijoina toimivat arkkipiispa Tapio Luoma ja Suomessa toimivan katolisen kirkon piispa emeritus Teemu Sippo SCJ. Alueella on tällä hetkellä suurikokoinen puinen risti, jonka Metsähallitus on sinne pystyttänyt. 

Niemellä liikkuu paljon retkeilijöitä ja ulkoilijoita. Metsähallitus hallinnoi aluetta ja Museovirasto vaalii paikan kulttuurihistorian säilymistä. Paikalla on tehty katselmus, jossa olivat läsnä sekä Metsähallituksen että Museoviraston edustajat.

(Seurakuntayhtymän viestintä 27.8.2020 / PH)