Uutislistaukseen

Hengenravintoa kesäillan konserteista ja ehtoollisista

Piikkiön kirkossa vietetään kesäisiä musiikki- ja ehtoollishetkiä viitenä heinäkuun torstaina. Martinkirkossa nautitaan suvimusiikista elokuun loppupuolelle saakka. Kaikki konsertit ovat osallistujille maksuttomia.

Kukkia kitaran päällä.

Kesäillan musiikki täyttää Piikkiön kirkon, Hadvalantie 5, torstaisin iltakuudelta 2. heinäkuuta alkaen. Avauskonsertissa sellisti Akusti Turtonen ja kanttori Tiina Ilonen tarjoilevat kesäisiä säveliä muun muassa Bachilta ja Järnefeltiltä. Sarjan muissa konserteissa taituroivat muun muassa urkutaiteilija Ville Urponen, Liekit-musikaalistakin tuttu sopraano Anni Niemelä ja nuori lahjakas pianisti Julia Elomaa.

Viimeinen konsertti kuullaan 30. heinäkuuta, jolloin Ilonen House Band loihtii kaunista musiikkia kesäiseen iltaan. Kokoonpanossa soittavat Tiina Ilonen pianoa, Timo Lankinen saksofonia, Harri Lukander bassoa, Aarre Palomäki kitaraa ja Jyrki Alonen rumpuja. Tarkempaan konserttiohjelmaan voi tutustua osoitteessa www.piikkionseurakunta.fi.

Kesäillan musiikkia -konserttisarja järjestettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten, ja suosituille konserteille toivottiin heti jatkoa.

– Tänä kesänä pääsemme kuulemaan Piikkiön kirkkoon viime syksynä valmistuneita uusia urkuja, Piikkiön seurakunnan kanttori, konserttisarjan primus motor Tiina Ilonen kertoo.

Elävä musiikki tuo tunnelmaa

Ilonen kannustaa osallistumaan konsertteihin, sillä kauniin harmaakivikirkon kirkkotila ja elävä musiikki luovat ainutlaatuisen tunnelman. Konsertteihin on vapaa pääsy, vapaaehtoisella ohjelmamaksulla tuetaan Piikkiön urkuyhdistyksen konserttitoimintaa.

– Tunnelmaa ei pääsisi aistimaan yhtä hyvin esimerkiksi verkon välityksellä. Ennen konserttien alkua on tarjolla mehua ja keksejä, ja konserttien jälkeen yleisön on mahdollista jutella esiintyjien kanssa. Arki-illan ehtoollista vietämme konserttipäivinä kello 19 alkaen.

Kanttori Tiina Ilosen ja muiden muusikoiden esittämästä kesäisestä musiikista pääsee nauttimaan myös Piikkiön seurakunnan verkkosivuilla ja Facebook-sivuilla. Uusi musiikkivideo julkaistaan kesällä joka sunnuntai aamukymmeneltä. 

Kesäillan musiikkia -konsertit Piikkiön kirkossa, Hadvalantie 5, torstaisin 2.7., 9.7., 16.7., 23.7. ja 30.7. klo 18. Kesto noin 45 min. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu. Konserttien jälkeen arki-illan ehtoollinen klo 19–19.30, turvallisuus- ja hygieniaohjeet huomioiden.

 

Piikkiön kirkon kesäinen etupiha.

Piikkiön kirkossa hiljennytään heinäkuussa musiikin ja ehtoollishartauksien parissa.

 

Martinkirkossa soi suvi

Turun Martinkirkossa, Huovinkadulla, hiljennytään suvimusiikin parissa parittomien viikkojen sunnuntaisin elokuun loppuun saakka. Maksuttomat konsertit alkavat kello 17.

Suvi soi 2020 -konserttisarjan seuraavat kerrat:

  • su 5.7. Virsijamit: Anne-Mari Ranta, sopraano, Timo Ustjugov, piano/urut, Tane Kannisto, saxofonit/huilu, Vesa Saloranta, kontrabasso
  • su 19.7. ”Kertova kitara”: Santeri Rautiainen, kitara, mm. J. S. Bach, Narvaez, Lopez-Chavarri, de Fossa
  • su 2.8. Floods of Tears: Sanna Kola, mezzosopraano ja Tuomas Kourula, arkkiluuttu. Luuttulauluduo Ophelia esittää melankolian mestari John Downlandin haikeudentäyteisiä lauluja ja luuttusooloja 1600-luvulta.
  • su 16.8. Puhuva musiikki: Barokin lumoa. Pia Pajala, sopraano, Maija Kontunen, viulu ja Julia Tamminen, cembalo. Ohjelmassa: Bach, Händel, Caccini    
  • su 30.8. ”Ma elän!”: suomalaisia yksinlauluja. Mikko Salakari, tenori ja Marko Autio, piano.

Martinkirkossa on tilaa 140 kirkkovieraalle. Kirkossa on ohjeistus turvaväleistä ja eteisessä käsidesiautomaatti. Lue lisää seurakunnan nettisivuilta www.martinseurakunta.fi.


(Seurakuntayhtymän viestintä 26.6.2020 / AR)

Fri Jun 26 12:31:00 EEST 2020