Uutislistaukseen

Haku maksuttomiin päiväkerhoihin on alkanut

Haku suosittuihin elokuussa starttaaviin seurakuntien päiväkerhoihin on alkanut. Ilmoittautumisaikaa on 21. kesäkuuta saakka.  Päiväkerhotoiminta on maksutonta ja tarjolla on päiväkerhoja 3-5-vuotiaille sekä oma päiväkerhoryhmä 2 vuotta täyttäneille. 

Lapsia värikkään kankaan alla Poikluoman päiväkerhossa. Kuvaaja Timo Jakonen.

Päiväkerhoryhmiä kokoontuu kymmenen eri seurakunnan alueella ympäri Turkua ja Kaarinaa, myös Piikkiössä. Päiväkerhoryhmä kokoontuu yleensä kaksi kertaa viikossa kolmeksi tunniksi kerrallaan. Turussa toimii myös ruotsinkielinen päiväkerhoryhmä. 

Päiväkerhossa leikitään, liikutaan, tutkitaan, ihmetellään ja ilmaistaan itseä taiteen monin eri keinoin sekä hiljennytään. Ympäristö- ja liikuntakasvatus ovat kaikissa kerhoissa osa toimintaa. 

Syksyn päiväkerhot alkavat elokuussa viikolla 34 eli 17.8. alkavalla viikolla.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän lastenohjaajina toimivat lapsi- ja perhetyön perustutkinnon suorittaneet lastenohjaajat ja toiminta perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin. Lasten ja perheiden osallisuus ovat keskiössä niin toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa kuin arvioinnissakin.

Päiväkerhoissakin seurataan luonnollisesti koronatilannetta ja ohjeistuksia sekä huomioidaan turvallisuus toiminnan toteutuksessa. 

Seurakuntien päiväkerhoja on järjestetty jo vuodesta 1945 lähtien. 

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 1.6.2020 / MV)

1.6.2020 12.47