Uutislistaukseen

Seurakuntayhtymä siirtää investointeja koronatilanteen vuoksi

Kuvassa Hirvensalon seurakuntakeskuksen risti rakennuksen seinässä.

Hirvensalon seurakuntakeskuksen kohtalo selvinnee vasta ensi vuonna. Kuva Timo Jakonen

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä siirtää suunniteltuja investointeja neljän miljoonan euron verran. Torstaina 16.4. kokoontunut yhteinen kirkkoneuvosto päätti viedä supistetun investointiesityksen yhteisen kirkkovaltuuston päätettäväksi. Kirkkovaltuusto pitää kokouksensa viimeistään kesäkuussa.

Kuluvan kevään poikkeustilanne rokottaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän taloutta. Kirkkohallitus on arvioinut, että seurakuntien kirkollisverokertymä tältä vuodelta jää neljästä viiteen prosenttia viime vuotta alhaisemmaksi. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän osalta kyse on noin kahdesta miljoonasta eurosta.

Seurakunnat ja yhtymän palveluyksiköt ovat antaneet selvityksen henkilökuntansa työtilanteesta. Esimerkiksi kiinteistö- ja hautaustoimipalveluissa henkilöstöä on koulutettu uusiin tilapäisiin tehtäviin, koko henkilökuntaa on ohjeistettu pitämään vielä pitämättä olleet lomat ja vaihtamaan lomarahat vapaaksi. Henkilökuntaa on myös informoitu mahdollisista tehtävänkuvien muutoksista ja niiden vaikutuksista palkkaukseen.

Koronaviruspandemiasta johtuneen heikentyneen taloustilanteen vuoksi investointeja esitetään siirrettäväksi. Riisutun investointiesityksen mukaan kiinteistöpalvelujen investoinnit supistuisivat tänä vuonna 4,22 miljoonaa euroa eli kuluvan vuoden talousarvioesityksen 5,47 miljoonasta eurosta 1,25 miljoonaan euroon.

Suurin siirtyvä investointi on Hirvensalon seurakuntakeskus, jota koskevat päätökset  siirrettäisiin vuoden 2021 puolelle.  Myös esimerkiksi Maarian kirkon peruskorjausta siirrettäisiin siihen saakka, kunnes Runosmäen monitoimitalo valmistuu. Näin Maarian seurakunnalla säilyisi tämän väliajan käytössä kirkkosali tilaisuuksia varten. Hautaustoimipalvelujen osalta uusi esitys pienentäisi investointeja 465 000 euroa eli 1,245 miljoonasta eurosta 780 000 euroon. Uuden sosiaalitilan rakentaminen siirrettäisiin ensi vuoteen, mutta krematorion suodatus- ja lämmönvaihtolaitteiden asennuksen aloitukseen esitetään vielä tälle vuodelle 300 000 euron lisämäärärahaa. 

(Seurakuntayhtymän viestintäpalvelut 16.4.2020 / PH)

2020-04-16 18:59:00.0